Mainos

EU purkamassa Kiinan asevientikiellon

EU-maat alkavat taipua Kiinan asevientikiellon purkamiseen. Kiellon kumoamista vahvasti vastustanut Britannia ilmoitti olevansa valmis muuttamaan kantaansa.

Kiinan asevientikiellon kaatamista vauhdittaa osaltaan se, että EU:n ulkoministerit päättivät tänään Luxemburgissa lopettaa vastaavan saarron Libyan osalta.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja vahvisti, että lähes kaikki EU-maat ovat valmiita kumoamaan vientikiellon. Hän ei kuitenkaan usko, että sitä ehditään purkaa vielä EU:n ja Kiinan huippukokoukseen mennessä. Kokous on määrä järjestää joulukuun alkupuolella.

- Suomi on jo pitkään pitänyt asevientikieltoa tylsänä aseena. Tuomioja huomautti. Hän pitää selvästi parempana vaihtoehtona EU:n luomia käytännesääntöjä, joiden perusteella jokainen asevientihakemus harkitaan erikseen.

Tuomioja korosti, että hakemuksia pohdittaessa voidaan aina ottaa huomioon vientikohteena olevan alueen turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne. Se saattaa jopa johtaa vientikriteerien kiristymiseen.

Tuomioja muistutti tunnetuksi tosiasiaksi, että eräät vientikieltoa kannattavat maat ovat kuitenkin myyneet aseteknologiaa Kiinaan. Esillä on ollut etenkin Britannia.

Asevientikielto asetettiin sen jälkeen kun Kiinan demokratialiike kaadettiin verisesti Tiananmenin aukiolla vuonna 1989. Kiellon kumoamista ovat Britannian ohella vastustaneet Ruotsi, Hollanti ja Tanska.

Libya pääsi pannasta

Kiinan asevientikiellon purkamista vauhdittanee se, että Libyan vastaava panna kumottiin maanantaina ulkoministerikokouksessa.

- Ei Libyakaan ole kohentanut ihmisoikeuksia siinä määrin, että se varsinaisesti olisi edellyttänyt kiellon purkua. Enemmänkin kyse on maan vahvasti kasvaneesta yhteistyöhalusta, Tuomioja arvioi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.