Mainos

EU:n nopean toiminnan joukot marssivat Kuopioon

Harjoitukseen osallistuu suomalainen kolmekymmenhenkinen suojeluosasto, jonka tehtävänä on suojata taisteluosastoa operaatioissa.

EU:n nopean toiminnan joukkojen suojeluharjoitus alkaa tänään Kuopiossa.

Kansainvälinen suojeluosasto matkaa parhaillaan Keuruulta Kuopioon, mikä hidastaa muuta liikennettä muun muassa tiellä 23 Keuruun ja Jyväskylän välillä ja valtatie 9:llä Jyväskylän ja Kuopion välillä. Marssiosaston kärjen on määrä saapua Karjalan lennostoon Rissalaan puolilta päivin.

Toxic Leak 07 -harjoitukseen osallistuu suomalainen kolmekymmenhenkinen suojeluosasto ja ruotsalainen yhdeksän hengen suojelutiedusteluryhmä.

Suojeluosaston tehtävänä on suojata taisteluosastoa mahdollisissa operaatioissa. Osasto pystyy vaarallisten aineiden näytteenottoon, tunnistamiseen ja analysointiin kenttälaboratoriossa.

Suojeluosasto harjoittelee viiden päivän aikana myös Kuopion satamassa sekä Pelastusopistolla Petosella. Harjoituksessa suojeluosaston kansainvälistä yhteistoimintakykyä arvioidaan ensi kerran EU:n hyväksymin Nato-standardein.

Ruotsin johtamaan pohjoismaiseen taisteluosastoon kuuluu 221 suomalaista. Joukon puolen vuoden pituinen valmiusjakso alkaa tammikuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.