Mainos

EU-johtajat yllättivät pikaisella tuplasovinnolla

EU:n huippukokous sopi tänään Luxemburgissa yllättäen heti ensimmäisenä kokouspäivänä sekä euroalueen maiden talouspoliittisesta yhteistyöstä että unionin laajentumisneuvottelujen aloittamisesta.

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) antoi suuren osan kunniaa pikaisista ratkaisuista EU:n nykyisen puheenjohtajamaan pääministerille Jean-Claude Junckerille. Kristillisdemokraatti Juncker on tällä hetkellä EU-maiden nuorin pääministeri 43 vuoden iällään. Pikkuisen Luxemburgin hallituksessa hän toimii sekä pääministerinä, valtiovarainministerinä että työministerinä.

Lipponen sanoi, ettei hän millään olisi uskonut, että jo perjantaina saataisiin ratkaisu kahteen suureen ongelmaan. Laajentumisesta EU:n valtion ja hallitusten päämiehet sopivat, että prosessi aloitetaan ensi maaliskuun lopussa EU-maiden ja 11 hakijamaan yhteisellä kokouksella. Sen jälkeen neuvottelut eriytyvät ja varsinaisiin jäsenyysneuvotteluihin ryhdytään Puolan, Unkarin, Tshekin, Viron, Slovenian ja Kyproksen kanssa.

Muut viisi hakijamaata eli Latvia, Liettua, Slovakia, Bulgaria ja Romania ryhtyvät valmistaviin neuvotteluihin, joista voi edetä aikanaan varsinaisiin jäsenyysneuvotteluihin. Euromaiden keskusteluyhteydestä syntyi viiden tunnin ankaran junnaamisen jälkeen ratkaisuksi lyhykäinen muotoilu; euromaat puhuvat keskenään yhteiseen valuuttaan liittyvistä asioista ja kaikki EU-maat ovat keskusteluissa mukana kun aihe koskettaa kaikkia. Käytännön järjestelyt jäivät pitkälti tulkinnan ja euromaiden hyvän tahdon varaan. Ulosjäävät maat eivät saaneet vaatimaansa automaattista oikeutta osallistua euromaiden neuvonpitoihin.

Suomesta huomenna jatkuvaan huippukokoukseen osallistuvat Lipposen lisäksi tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) ja ulkoministeri Tarja Halonen (sd.). Lauantaina huippukokous käsittelee EU:n tulevaisuusohjelmaa, joka käsittelee mm. sitä, miten paljon rahaa unionin toimintoihin ensi vuosituhannen alkuvuosina käytetään.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.