Mainos

EU-johtajat haluavat tiivistää unionin puolustusyhteistyötä

EU:n puolustusyhteistyön tiivistäminen oli vahvasti esillä, kun EU-johtajien huippukokous alkoi tänään Brysselissä.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan pyrkimyksenä on edistää muun muassa puolustushankintoja koskevaa yhteistyötä sekä avata markkinoita Euroopan laajuiselle puolustusteollisuudelle.

-Se, että asiaa ylipäätään käsitellään Eurooppa-neuvostossa, on hyvin pitkälti Suomen aktiivisuudesta johtuvaa, Katainen sanoi toimittajille kokouksen alla.

Puolustus- ja turvallisuuspolitiikka ei ole ollut EU-huippukokouksessa pöydällä vuosiin. Nyt yhteistyön tiivistämistä on valmisteltu jäsenmaissa hartaasti. Kokouksen alla tunnelmia kiristi se, että Britannia ryhtyi viime hetkellä jarruttelemaan asiassa.

Britit epäilevät, että EU olisi luomassa päällekkäistä mallia Naton kanssa.

Katainen arveli, että brittikeskustelussa on ennemmin kyse "otsikkojen voittamisesta" kuin sisällöllisistä ongelmista.

-Me kaikki, myös Natoon kuulumattomat maat, olemme sitä mieltä, että päällekkäisyyksiä Naton kanssa ei kannata luoda.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.