Mainos

Etyj-tarkkailijat eivät saaneet liikkua vapaasti putoamispaikalla

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön tarkkailijat eivät saaneet liikkua vapaasti Itä-Ukrainassa alasammutun malesialaiskoneen putoamispaikalla, järjestö kertoo.  

Järjestön mukaan tarkkailijat eivät myöskään pystyneet varmistamaan vapaata pääsyä putoamispaikalle jatkossa.  

Tarkkailijat yrittävät päästä putoamispaikalle uudestaan huomenna.  

Alasammuttu kone putosi Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten separatistien hallitsemalle alueelle.  

Turmapaikan läheisyydessä asuvat ukrainalaiset ovat kuvanneet tapahtumia järkyttäväksi.

- Avasin ulko-oveni ja näin, miten ruumiita tippui alas taivaalta, kuvaili nimettömänä pysytellyt paikallinen asukas uutistoimisto Reutersille.

Lisäksi lentokoneen romua on raportoitu levinneen alueella peräti 40 kilometrin säteelle.

Pelastustyöntekijöiden mukaan suurin osa uhreista on löytynyt. Turmassa kuoli 298 ihmistä, joista 189 oli hollantilaisia.

Vaikka muun muassa Venäjä ja Yhdysvallat ovat vaatineet Itä-Ukrainaan välitöntä tulitaukoa, Reutersin mukaan turmapaikalta kuului yhä taisteluiden ääniä.

 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.