Eturauhassyöpään sairastuu yli 5 000 suomalaismiestä vuosittain – tietyssä iässä kannattaa hakeutua tutkimuksiin!
Marraskuinen viiksienkasvatuskampanja Movember on ollut jo vuosia suosittu, mutta sittemmin sen suosio on hiipunut. Eturauhassyöpä sen sijaan koskettaa edelleen tuhansia miehiä vuosittain: siihen sairastuu Suomessa vuosittain yli 5 000 tuhatta suomalaista miestä. Tänään, 19.11, vietetään sinistä päivää ja kansainvälistä miesten päivää, jolloin on hyvä puhua miehiä eniten vaivaavasta syövästä.
Huomenta Suomessa vieraili eturauhassassyöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Kimmo Järvinen ja syöpätautien erikoislääkäri Timo Joensuu.
Tästä syystä eturauhassyöpä on niin yleinen
Timo Joensuu kertoo, miksi eturauhassyöpä on niin yleinen syöpä.
– Eturauhasissa solut uusiutuvat koko miehen elämän läpi. Mitä vanhemmaksi tullaan, siinä uusiutumisessa alkaa tulla virheitä, Joensuu kertoo.
Elintavat vaikuttavat kuitenkin syövän kehittymiseen.
– Siitä on tutkittua tietoa, että elintavoilla on merkitys. Tässäkin kohtaa puhutaan terveiden elintapojen puolesta. Painonhallinta, liikunta ja ravitsemus on se kolmiyhteys, joka takaa sen, mitä itse voi tehdä sen (eturauhassyövän) ehkäisemiseksi, Joensuu sanoo.
Eturauhassyöpäyhdistykselle soittaa usein sairastuneen kumppani
Kimmo Järvinen puolestaan sanoo, että heidän kauttaan apua hakee usein eturauhaspotilas tai sitten potilaan oma vaimo tai läheinen.
– Tämä on aika tiukka paikka. Se [eturauhassyöpä] on usein miehelle ensimmäinen heijaste siitä, että elämä onkin rajallinen. Silloin koko tunneskaala, mikä liittyy kriiseihin, tulee mukaan siihen tilanteeseen, Järvinen kuvaa.
Miesten kumppanit ovat Järvisen mukaan usein suurimpia tukijoita vaikealla hetkellä.
Monien miesten tunneskaalassa on mukana se ajatus, että minulla ei voi olla syöpää. Ahdistus ja viha ovat tavallisia tunteita syöpädiagnoosin saaneilla.
Syövän kohtalokkuus riippuu siitä, milloin syöpä havaitaan
Eturauhassyöpä voi olla Joensuun mukaan hallittavissa, jos se havaitaan ajoissa. Jos taas syöpä havaitaan vasta sitten, kun se on edennyt pitkälle, eturauhassyöpä voi olla kohtalokas.
Joensuun mukaan tietyn ikäryhmän miesten pitäisi hakeutua tutkimuksiin.
– Kyllä 50-vuotiaan miehen kannattaa hakeutua urologin eturauhassyöpätutkimuksiin. Tätä on itse hankala tutkia, Joensuu tiivistää.
Joensuun mukaan eturauhassyöpä on yleisin työikäisten miesten syöpä. Miehen tulisikin Joensuun sanojen pohjalta hakeutua tutkimuksiin, mikäli on 50-vuotias tai vanhempi.
Miten ja missä eturauhassyöpää sairastavan kannattaisi käsitellä syövän tuomaa kriisiä? Katso se yllä olevasta klipistä.
Uusimmat
-
11:13
Melkein vuosi sitten kadonnut Jani Matilainen löytyi kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen viimeinen minuutti kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
09:43
Mikko Korhonen lopettaa uransa – kasasi komeat miljoonat pelikentiltä
-
09:39
Juan Pablo Montoyalla selvä mielipide Valtteri Bottaksesta
-
09:36
Saadaanko Eduskuntatalon pylväät viimein puhtaaksi? Näin niitä putsataan nyt
-
09:34
Verinen vuosipäivä – Hamasin isku vuosi sitten syössyt Lähi-idän "oikeasti suursodan partaalle"
-
09:25
Lisätietoa Kotkan kuolettavasta mönkijäonnettomuudesta
-
09:04
Nyt myydään nyyttipullia – tästä on kyse
-
09:03
Keijo Leppäsen eläkepäivät jäivät lyhyiksi: Uusi työ alkaa pian
-
08:53
Kaikkien aikojen joukkokolari legendaarisella radalla
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
Lataa lisää