Etkö saanut armeijasta tarpeeksesi? Suomalaisessa "inttisimulaattorissa" voit kokea kaiken uudelleen kotisohvalta käsin – "Ihmiset ovat yllättyneet sisällön määrästä"
Suomalaista varusmiespalvelusta simuloiva humoristinen tietokonepeli on vielä kehityksessä, mutta halukkaat voivat tutustua siihen jo nyt.
Steam-pelikaupassa julkaistiin viime perjantaina varsin poikkeuksellinen peli, kun suomalainen Finnish Army Simulator saapui PC-pelaajien ladattavaksi. Kokeiluversio on ilmainen, mutta enemmän pelattavaa sisältävästä – joskin keskeneräisestä – pelistä saa pulittaa 27 euroa.
Pilke silmäkulmassa rakennetussa humoristisessa "inttisimulaattorissa" pelaajaa pääsee astumaan alokas Nönnönnöön saappaisiin ja kokemaan virtuaalisesti sen, mistä suomalaisessa varusmiespalveluksessa on kyse. Tämän voi tulkita monin eri tavoin, sillä pelaajalle tulevat tutuksi niin rynnäkkökiväärin kuin puolijoukkueteltankin kasaaminen, pinkan teko, jäpittäminen ja kipinässä kököttäminen, Cooperin testi sekä sotilaskodin munkit kahveineen – siivouspalvelusta eli sipaa unohtamatta.
Pelin johtava tuottaja Jeri Haapavuo kertoo MTV Uutisille, että perjantaina julkaistussa simulaattorissa on tällä hetkellä pelattavaa 20–30 tunnin edestä. Peli sisältää peruskoulutuskauden neljä ensimmäistä viikkoa, mutta lisää on luvassa; aikanaan simulaattoriin lisätää P-kauden jälkimmäinenkin puolisko sotilasvaloineen ja koulutushaaravalintoineen.
Lähitulevaisuudessa peliin lisätään myös peruskoulutuskauden taisteluammuntaharjoitus PTAH, jossa pelaaja päästetään kokeilemaan muun muassa käsikranaattia ja kevyttä kertasinkoa.
– Toivottavasti pelaajilla riittää kiinnostus ja kärsivällisyys jatkaa vielä P-kauden jälkeenkin, sillä meillä on paljon ideoita jatkokoulutuksenkin suhteen, Haapavuo sanoo ja paljastaa kehittäjien jo testanneen viestimiesten ja tulenjohdon koulutuksiin liittyvää sisältöä.
Rakkaudesta lajiin
Noin kymmenhenkinen tiimi on kehittänyt simulaattoria jo viiden vuoden ajan. Tekijöilleen kyseessä on kuitenkin vain sivuprojekti.
– Peli on meille puhtaasti harrastus. Kehitämme sitä niin sanotusti rakkaudesta lajiin ja olemme käyttäneet siihen sen, mitä olemme perhearkemme vähäisestä vapaa-ajasta pystyneet, hän sanoo.
Haapavuo itse kertoo harrastaneensa pelikehitystä ala-asteikäisestä saakka.
Hänen käsissään on syntynyt muun muassa vuonna 2018 Steamissä julkaistu Gates of Horn and Ivory.
Osa Finnish Army Simulatoria kehittävästä tiimistä on päivätöissä pelialalla. FAS on kuitenkin indie-peli, eli sitä kehitetään ilman julkaisijan taloudellista tukea.
Idea syntyi varusmiespalveluksen ensimmäisenä päivänä
Ajatus inttimaailman arkea simuloivasta pelistä on ollut Haapavuon takaraivossa pitkään.
– Idea tuli minulle heti ensimmäisenä inttipäivänä vuonna 2011. Luonetjärven varuskuntaan astuttuani se maailma tuntui yhtäkkiä niin erilaiselta, hän kertoo.
Armeijan jälkeen yliopisto ja työelämä veivät kuitenkin Haapavuon mennessään. Idea jäi muhimaan.
– Ehkä ihan hyvä, sillä tuona aikana itsellenikin tuli osaamista ja verkostoa, joiden avulla asiat rupesivat pikkuhiljaa konkretisoitumaan.
Pelin kehitystyö käynnistyi vuonna 2018, jolloin Haapavuo ryhtyi keräämään ympärilleen samanhenkistä tiimiä.
Armeijanostalgisoinnille on kysyntää
Ideat peliin on ammennettu tekijöidensä omista armeijakokemuksista. Pelistä kiinnostunutta yleisöä on myös kuunneltu kehitystyön varrella.
Haapavuo toteaa, että kysyntää armeija-aikojen nostalgisoinnille on runsaasti.
– Faktahan on, että lähes kaikissa äijäporukoiden illanistujaisissa jossain kohtaa tulevat puheeksi ne kuuluisat inttijutut, hän sanoo.
Projektin myötä kehittäjät itsekin ovat päässeet muistelemaan omia inttikokemuksiaan. Finnish Army Simulatorin suosikkiominaisuuksikseen Haapavuo mainitsee inttiarjen ympärillä pyörivät tornihuhut eli niin sanotut tornarit, sekä tarinallisen pelin lukuisat erilaiset varusmiespersoonat, jollaisiin monet armeijan käyneet ovat saattaneet itsekin törmätä.
– Kävin itse intin paikassa, johon tuli porukkaa pitkin Suomea. Oli suorastaan eksoottista tutustua erilaisiin persooniin, jotka tulivat aivan erilaisista lähtökohdista.
– Tornareita tuntui liikkuvan aina vanhemmalta varusmiespolvelta nuoremmalle. Samat tornarit uskoakseni ovat kiertäneet samoilla varuskunnilla jo vuosia. Sotilaskoti on oiva paikka jakaa kaikenlaisia salaliittoteorioita.
Ei vielä valmis
Finnish Army Simulatorin saama vastaanotto on ollut Haapavuon mukaan positiivinen.
– Ihmiset ovat yllättyneet sisällön määrästä ja tarinallisuudesta. Meidät puolestaan on yllättänyt se, että moni streamaaja on pelannut peliä tuntikausia putkeen ja naureskellut pää punaisena, Haapavuo kertoo.
Täysin sulavaa kokemusta ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä peli ei ole vielä valmis.
– Bugeja ja optimointitarpeita pelissä vielä on, mutta ihmiset ovat olleet niiden suhteen suopeita. Olemme avoimia Discord-yhteisössämme kehityspanoksemme suhteen ja pyrimme mahdollisimman läpinäkyvään toimintaan.
Katso artikkelin yläpuolella olevalta videolta Finnish Army Simulatorin julkaisutraileri.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää