Osa koronapotilaista tai altistuksen vuoksi karanteeniin määrätyistä on joutunut odottamaan tartuntatautiviranomaisen allekirjoittamaa todistusta asiasta. Nämä seikat voivat selittää viiveen.
MTV Uutisten tiedossa on, että ainakin Helsingin, Espoon sekä Keravan alueella tartuntatautitodistusten saamisessa on kestänyt joissakin tapauksissa kohtuuttomankin pitkiä aikoja. Helsingin ja Keravan osalta tiedossa on yksittäisiä tapauksia. Espoossa, todistusten lähettämisessä on tällä hetkellä huomattava viive ja todistuksia on kaupungin mukaan tekemättä satoja.
MTV Uutiset haastatteli kuntien asiantuntijoita ja selvitti, miksi yksittäiset todistukset viipyvät.
Lue myös: Koronatodistuksen saamisessa voi kestää jopa viikkoja ruuhkan vuoksi – Espoossa 300 todistusta odottaa tekijäänsä, tässä syy
1. Ruuhka
Paanasen mukaan joissakin kunnissa tartuntaketjujen jäljittäminen voi olla ruuhkautunut. Tällainen tapaus on esimerkiksi Espoossa, jossa sadat todistukset odottavat allekirjoittajaansa.
– Olemme resursoineet henkilöitä lisää. Meillä on viivettä siinä ennen kuin lääkäri ehtii päätöksen tehdä ja ennen kuin se saadaan postiin, Espoon kaupungin terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn pohtii.
2. Resurssipula
Monien sairaaloiden henkilökunta on ollut jo kuukausia äärirajoilla, ja koronaviruksen aiheuttamien toimien vuoksi henkilökuntaa koulutetaan nopealla aikataululla muihin tehtäviin.
