Mainos

Etelä-Suomessa puidaan viljaa

Suuressa osassa maata päästään puimaan tämän viikon aikana. Rypsin ja sokerijuurikkaan satonäkymät ovat vähintään normaalit. Perunasadosta odotetaan keskinkertaista.

Parin viime viikon aikana on satanut vähemmän kuin pitkään aikaan, joten Etelä-Suomessa on päästy puimaan viljaa. Muualla Suomessa viljanpuinti alkaa vielä tällä viikolla.

Rypsin ja sokerijuurikkaan satonäkymät ovat vähintään normaalit. Perunasatoa päästään arvioimaan lopullisesti vasta syyskuun puolella. Sadosta odotetaan kuitenkin keskinkertaista. Heinäkuun tulvien vaikutukset koko maan viljasatoon selviävät lähiviikkoina.

Alahärmä, Ylihärmä, Vöyri ja Oravainen kärsivät pahoista tulvista, samoin Etelä-Savon pohjoisosat ja Pohjois-Karjala. Mahdolliset satovahingot rajoittuvat onneksi melko pienelle alueelle, ProAgria Maaseutukeskuksen kasvutilanneraporteista selviää.

Sekä syysvehnä- että kevätviljasadosta odotetaan Satakunnassa normaalia parempaa. Etelä-Karjalassa syysvehnäsato on tavanomaista parempaa, kevätviljasato taas ylittää normaalin Etelä- ja Keskipohjanmaalla.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.