Estonian turma sai kokeneen toimittajankin kyynelehtimään – kertoo unohtumattomasta työpäivästä 25 vuotta myöhemmin: "Luetteloa selaillessani ymmärsin, kuinka valtavasta onnettomuudesta oli kyse"

Vasta tuota luetteloa selaillessani ymmärsin, kuinka valtavasta onnettomuudesta todella oli kyse.

Pelastuneita oli vähän, varmistettuja kuolleita hieman enemmän mutta useimmiten nimen perässä luki vain lakonisesti "ei tietoa".

Kyyneleet nousivat silmiini vasta selaillessani tuota traagista luetteloa.

Kuten sittemmin selvisi, onnettomuudessa kuoli 852 ihmistä ja vain 137 pelastui.

Tietoa oli hyvin vähän tarjolla

Olin lentänyt aamulla Helsingistä Tallinnaan ja ryhdyin tekemään onnettomuudesta tv-juttuja illan uutisiin. Estonian Airin jo kuuluisaksi tulleet kuohuviinitarjoilut lyhyellä lennolla oli peruttu ja Tallinnaan päästyäni liput olivat puolitangossa.

Mitään tiedotustilaisuuksia ei aamupäivällä ollut luvassa eivätkä vastuulliset ministeritkään olleet kovinkaan halukkaita vastaamaan toimittajien kyselyihin. Soittelin liikenneministeriöön monta kertaa autosta, mutta sihteeri vastasi koko ajan eioota kysymykseeni mahdollisesta tv-haastattelusta.

Kaikki olivat varmasti hämillään tapahtuneesta, jota oli vaikea uskoa todeksi. Mutta kun mitään virallista tietoa ei Virossa saanut oikein mistään, huhumylly tapahtumista alkoi heti aamupäivällä. Radiokanavilla kerrottiin monenlaista tarinaan uppoamisen mahdollisesta syystä. 

Menin lopulta liikenneministeriöön ministerin oven taakse odottamaan, että ministeri tulisi huoneestaan kommentoimaan tapahtunutta.

Ministeri Andi Mester, joka oli nimitetty tutkimuskomitean virolaiseksi puheenjohtajaksi, sanoi sitten odottelujen jälkeen, että Estonia oli kelvollinen kulkemaan Itämerelle säässä kuin säässä ja että asia tutkitaan perinpohjaisesti. Myöhemmin selvisi, että Estoniaa ei ollut rakennettu siten, että se voisi toimia avomerellä.

Terminaalissa ihmiset olivat apaattisia

Seuraavaksi suuntasin kuvaajani kanssa Estline-varustamon terminaaliin, joka on nykyinen Tallinnan sataman B-terminaali.

Tukholmassa Estonian terminaali oli suljettu ulkopuolisilta, jotta järkyttyneitä omaisia ei pääsisi haastattelemaan – taisipa Tukholman terminaalissa olla psykologejakin ihmisiä rauhoittelemassa. 

Tallinnassa terminaaliin saattoi sen sijaan astella kuka tahansa eikä paikan päällä ollut minkäänlaista hoitohenkilökuntaa. 

Aluksi päätin, että en lähde haastattelemaan mahdollisten uhrien omaisia hienotunteisuussyistä, mutta kun huomasin, että kaikki muut toimittajat syöksyivät paikalle mikrofonit kädessä, menin minäkin perässä. Paikalla oli virolaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten toimittajien lisäksi kuvaajia ja toimittajia Keski-Euroopasta.

Osasin tuolloin vielä huonosti viroa, joten kysymykseni olivat näin jälkikäteen ajatellen turhankin suoria. Kysyin esimerkiksi yhdeltä odottajalta, onko hänen ystävänsä kuollut. Olisi pitänyt tietenkin kysyä, onko hänellä tietoa ystävänsä kohtalosta, mutta tuolloin en vielä osannut sanoa noin mutkikasta lausetta viroksi.

Terminaalissa odottavat ihmiset olivat hyvin hiljaisia, jopa apaattisia. Monet olivat varmaankin shokissa. He vastasivat alistuneena toimittajien kysymyksiin odottaessaan tietoja läheistensä kohtalosta.

Tiedot teipattiin ikkunaan

Terminaalissa sijaitsevassa laivayhtiön toimistossa olevat työntekijät vastasivat puhelimiin ja kertoivat huolestuneille soittajille mitä pystyivät. Ovella jonotti ihmisiä niin ikään odottamassa tietoa. Tietoa oli tarjolla hyvin vähän.

Estonialta pelastuneet tai kuolleena löydetyt merkittiin papereihin ja paperit teipattiin toimiston ikkunaan.

Kun uusia papereita ilmaantui ikkunaan, ihmiset nousivat katsomaan, olisiko juuri heidän läheisistään tullut tietoa.

Harvasta oli tullut.

Matkustaja kertoo "oviviasta"

Sain kotitoimituksesta vihjeen, että edellisellä Estonian vuorolla Tukholmasta Tallinnaan oli matkustanut ruotsalainen liikemies, joka oli työskennellyt merillä seitsemän vuotta ja tiesi mahdollisesti jotain Estonian ongelmista.

Kävin haastattelemassa miestä. Hän uskoi laivalla näkemänsä perusteella onnettomuuden syyksi "ovivian". Mies puhui ovesta mutta tarkoitti keulavisiiriä.

Sittemmin onnettomuuden syyksi osoittautui keulavisiirin lukituslaitteiden pettäminen. Lukituslaitteiden olisi pitänyt olla useita kertoja vahvemmat kohtuullisen turvallisuustason saavuttamiseksi säännöllisessä liikenteessä Tukholman ja Tallinnan välillä, onnettomuusraportissa todettiin vuosia myöhemmin.

Näistä aineksista koostin juttuni illan Seitsemän uutisiin. Sen jälkeen Tallinnassa järjestettiin vielä ensimmäinen tiedotustilaisuus mutta siinä ei kerrottu oleellisesti mitään sellaista, joka ei olisi ollut jo ihmisten tiedossa.

Salaliittoteoriat jylläsivät

Kolmen päivän aikana tein Estonia-onnettomuudesta useita juttuja MTV Uutisiin, sillä noina päivinä oli myös useita ylimääräisiä uutislähetyksiä.

Noiden murheellisten päivien ehkä miellyttävin juttu oli toisena tai kolmantena päivänä onnettomuudesta, kun Tallinnaan lennätettiin Estonia-onnettomuudessa pelastuneita virolaisia.

Tallinnan lentokentällä oli lähes hurmosmainen juhla, kun pääasiassa nuorista miehistä koostuneet pelastuneet saapuivat Tallinnan lentokentälle. Omaiset olivat läheisiään kukkien kanssa vastassa ja myös meitä toimittajia oli runsaasti.

Onnettomuuden jälkeen tein kymmeniä juttuja Estonia-onnettomuuden tutkinnasta ja erilaisista salaliittoteorioista.

Estonia ruokki monien mielikuvitusta, minkä takia erilaiset onnettomuusteoriat kukoistivat vuosia. Edes Estonia-onnettomuuden loppuraportti ei lopettanut kaikkia spekulaatioita Estonia-onnettomuuden "todellisista" syistä.