Mainos

Eroaminen voi tuntua fyysisenä kipuna – psykologi kertoo, millaisia vaikutuksia sydänsuruilla on

Parisuhteen päättymisella saattaa olla jopa vierotusoireisiin verrattavia fyysisiä seurauksia. 

Eroaminen on usein todella rankka paikka; eron aiheuttaman stressin on todettu aiheuttavan niin aknea, ruokahalun menettämistä kuin lihasheikkouttakin. Ei kannata myöskään unohtaa särkyneen sydämen syndroomaa, josta aiemman uutisemme mukaan saattaa olla hyvinkin vakavia ja pitkäkestoisia seuraksia. 

Näiden seurausten lisäksi psykologi Guy Winch paljastaa Psychology Todayn artikkelissa eron vaikuttavan merkittävällä tavalla myös aivojen toimintaan. Jos joku siis väittää olevansa tuskissaan eron jälkeen, tämä ei välttämättä ole lainkaan liioiteltua.

Sydänsuruista kärsiviä tulisi ymmärtää paremmin

Väitettään mies perustelee tutkimuksella, jonka mukaan romanttisen suhteen päättyminen aktivoi juuri niitä aivojen osia, jotka saavat meidät tuntemaan fyysistä kipua.

Eräässä toisessa tutkimuksessa tutkijat puolestaan havaitsivat, että rakkaus vaikuttaa samoihin aivojen osiin kuin huumeriippuvuus. Toisin sanoen, rakkaus on kuin huume, joka päättyessään saattaa aiheuttaa vakaviakin vieroitusoireita.

– Nämä voimakkaat rakkauden menettämisestä seuraavat vierotusoireet voivat vaikuttaa kykyymme ajatella, keskittyä ja toimia, Winch selventää.

Miehen mukaan vieroitusoireista kärsivien ymmärretään olevan poikkeuksellisessa tilassa, eikä heiltä odoteta vaikkapa täyttä työkykyä. Miehen mukaan samaa ajatusmallia tulisi soveltaa myös sydänsuruista kärsivien kohdalla, eikä odottaa heidän toimivan normaalisti eron aiheuttamien "vierotusoireiden" keskellä.

Lähde: BusinessInsider 

***

3:00

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.