Erkka Westerlundilla huikea säästö sähkössä – lue vinkit!

Erkka Westerlund on tyytyväinen mies. Vuoden Energiaperhe -kilpailua on takana nyt kolmisen kuukautta, ja Westerlundin perhe on ottanut kärkipaikan haltuunsa selkein lukemin. Edes ulkovaraston rakentamisesta koitunut ylimääräinen energiankulutus ei ole haitannut tahtia.

Jääkiekkovalmentajana tunnetun Erkka Westerlundin perheessä on kevään ja alkukesän aikana säästetty sähköä oikein urakalla. Perheen sähkönkulutusta seurataan Vuoden Energiaperhe -kilpailun merkeissä, ja säästöprosentti on kivunnut jo 33 prosenttiin.

– Energian säästäminen on ollut oikein mielekästä, kun olemme kilpailun myötä saaneet informaatiota asiasta ja pystyneet seuraamaan kulutusta tarkasti. Aikaisemmin olemme olleet aika huolettomia sähkön kuluttajia, mutta nyt asioihin on pystynyt tarttumaan ihan eri tavalla, Erkka Westerlund kertoo tyytyväisenä.

Kilpailun puitteissa Westerlundeilla on tarkistettu muun muassa tarpeettoman korkeaa sisälämpötilaa, saunan kiukaan päälläoloaikoja sekä lämpimän veden käyttöä. Pienillä asioilla on saatu aikaan yli 4000 kilowattitunnin säästö – määrä, jonka rivitalossa asuva kolmihenkinen perhe kuluttaa vuoden aikana. Rahassa mitattuna säästöä on kertynyt lähes 550 euroa. Energiaperhe-kilpailu on Westerlundeilla koko perheen projekti.

– Energiansäästöstä on ollut positiivisessa mielessä helpompi muistuttaa muuta perhettä, kun on kilpailu menossa. En siis nalkuta turhaan vaan kilpailun vuoksi, Erkka nauraa.

Työkoneista lisäkulutusta

Säästökuurin keskelle on tullut ylimääräistä energiankulutusta, kun Westerlundien talon pihalle alettiin toukokuussa rakentaa varastorakennusta. Energiansäästöopit on otettu käyttöön myös rakentamisessa.

– Olemme saaneet hyviä vinkkejä ja uusia ideoita muun muassa sähkömieheltä. Varastorakennukseen tulee lämmitys, mutta tila on rakennettu niin tiiviiksi, ettei tule hukkakulutusta, Erkka kertoo.

Perheen energiankulutuksessa näkyy pieni piikki toukokuun puolivälissä, jolloin rakennustyöt aloitettiin. Se ei tullut yllätyksenä, sillä Erkan mukaan koneet ovat pörisseet rakennustyömaalla koko ajan. Ylimääräinen kulutus kuitenkin loppuu pian, sillä varastorakennuksen arvellaan valmistuvan kesä-heinäkuun taitteessa.

Westerlundin perhe on saanut jo varastonkin osalta energiansäästövinkkejä Vattenfallin energia-asiantuntija Airi Laakkoselta, joka toimii Energiaperhe-kilpailijoiden tukena kisan ajan.

– Lämmityskauden alettua kannattaa tarkasti seurata varaston lämpötilaa, jotta löytyy se paras vaihtoehto. Ja tietysti valaistuksessa kannattaa suosia energiansäästölamppuja, Laakkonen neuvoo.

Reilusti yli tavoitteiden

Vaikka Erkka Westerlundin perhe onkin napannut kilpailussa kärkipaikan, ei muillakaan kilpailijoilla mene huonosti. Laulaja Heidi Kyrön perheessä säästöprosentti on 25 ja jääkiekkolegenda Jukka Tammen taloudessa 21.

– Keskimääräinen säästöprosentti on nyt 26 eli reilusti yli 10 prosentin säästötavoitteen. Kisa on edennyt niin loistavasti, että tämä tuntuu aivan uskomattomalta. Nyt kisataan täysillä, mutta rehdissä hengessä, energia-asiantuntija Airi Laakkonen kertoo tyytyväisenä.

Lähde: Deski

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat