Mainos

Erikoissairaanhoidon hoitotakuu ei toteudu tavoiteajassa

Aikarajan saavuttamista vaikeuttavat muun muassa kesäajan supistukset sairaaloissa.

Hoitotakuun edellyttämä kuuden kuukauden hoitoonpääsyaika ei toteudu erikoissairaanhoidossa tavoiteajassa, kertoo Helsingin Sanomat.

Maaliskuussa voimaan tulleen hoitotakuun piti toteutua elokuun loppuun mennessä, mutta sairaanhoitopiireissä tavoite on osoittautunut liian kunnianhimoiseksi. Jonoja on saatu tuntuvasti lyhennettyä, mutta tilanne on hankala tietyissä potilasryhmissä, kuten kuulonhuollossa ja ortopediassa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n talousarviopäällikkö Jari Finnilä kertoo kesän pidentävän jonoja entisestään.

- Kun on lomia, sijaisia on melko vaikea saada. Se tarkoittaa sitä, että kesäisin joudutaan sulkemaan osastoja ja leikkaussaleja. Näin ollen kesän aikana jonot eivät tule ainakaan lyhenemään ja urakkaa jää enemmän loppuvuodeksi.

Sairaanhoitopiirit arvioivat saavansa jonot kuriin vuoden loppuun mennessä.

Helsingin Sanomien mukaan jononpurkuleikkausten jatkamisesta loppuvuoden ajan on päätetty ainakin Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä. Pohjois-Pohjanmaalla tilanne tarkastetaan syyskuun alussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.