Mainos

Eput veti väkeä juhannuksena

Uutta levyään edelleen valmisteleva Eppu Normaali teki kaksi virallista juhannuskeikkaa tänä vuonna.

Juhannuksen rockjuhlien ykköstäky oli tänäkin vuonna Eppu Normaali. Ylöjärven popmaestrot konsertoivat rennon vapautuneesti Raumanmeren ja Jämsän Himoksen festivaaleilla.

Raumalla Eput innostuttivat yleisömeren megakoon yhteislaulujuhlaan. Bändi oli uusinut biisilistaansa vaihtamalla yli puolet viime vuonna Raumalla kuulluista sävelmistä.

17 laulun kavalkadi käynnistyi yhtyeen varhaisaikojen rallilla Pidetään ikävää, ja Puhtoisen lähiön tuoksinassa kuultiin bassosoolokin. Varmaotteisesti musisoineet Eput olivat treenanneet esityksiä varten vajaat kymmenen kertaa.

Säästeliään konsertoinnin ohessa solisti-tekstintekijä Martti Syrjän aika sujuu tulevien biisien sanoitusten hiomisessa.

- Yritän tehdä tekstejä kaiken vapaa-aikani, kertoi Syrjä Raumalla.

Eput tekivät juhannuksen alla yhden harjoituskeikan peitenimen turvin Kuopiossa. Yleisö yllättyi, kun mystisen Kaidan tien kulkijat -nimen takaa paljastui Suomen pophistorian suosituin yhtye.

- Se nimi taisi olla Juha Torvisen keksintö, kuvitteellinen progebändi jo ammoiselta ajalta ennen Eppuja, hymähtää Martti Syrjä.

Viisikon salakeikkojen aikaisempia pseudonyymejä ovat Die F nf Mescalinos sekä Heimo Hämähäkki.

Ei sovittuja keikkoja

Eppujen seuraavaa pitkäsoittoa on odoteltu hartaasti jo toistakymmentä vuotta. Albumi on yhä valmisteluvaiheessa, ja sen työnimi voisi lakonisen Syrjän mukaan olla vaikkapa "Uusi levy". Muutama vuosi sitten hän humorisoi albumihankkeen työnimeksi "Ei vielä".

Viime vuonna Eput konsertoivat kolmella festivaalilla: Raumalla, Turun Ruisrockissa ja Vantaan Ankkarockissa. Tänä vuonna ei juhannuskeikkojen lisäksi ole sovittu mitään keikkoja.

- En mene lupailemaan mitään. Aika pitkälle kaikki on kiinni siitä, mitä meitä huvittaa tehdä, summaa solisti.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.