Epäonninen salamanisku vai suunniteltu tuhopoltto? Liki 200 vuotta vanhan kirkon kellotorni syttyi ilmiliekkeihin – tutkijat ymmällään syttymissyystä

Epäonninen salamanisku vai suunniteltu tuhopoltto? Liki 200 vuotta vanhan kirkon kellotorni syttyi ilmiliekkeihin – onnettomuustutkijat ymmällään syttymissyystä 1:53
Vuonna 1865 rakennetun kirkon kellotorni tuhoutui tulipalossa Yhdysvaloissa.

Tulipalon aikana kirkossa ei ollut ihmisiä, sillä kirkon tilat on suljettu koronaviruksen vuoksi.

Lähes kaksisataa vuotta vanhan kirkon kellotorni tuhoutui rajussa tulipalossa lauantaina Yhdysvaltain Marylandissa. Silminnäkijöiden mukaan torni oli ilmiliekeissä aamukahdeksan aikaan.

Vuonna 1865 rakennettu Urban Bible Fellowshipin kirkko oli Baltimoren toiseksi korkein rakennus ja ikoninen nähtävyys. Liki 80 metrin korkeuteen ulottuva torni oli pelastuslaitokselle haastava kohde sammuttaa ja sammutustöihin osallistui yli 60 palomiestä.

Lopulta tulipalon runtelema torni sortui. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen palossa.

– Olemme äärimmäisen huojentuneita, että kirkko sattui olemaan suljettu, pelastusyksikön tiedottaja Blair Adams kertoo.

Normaalisti lauantaiaamuisin kirkossa on järjestetty rukoushetki, mutta kirkon toiminnat on lakkautettu koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Lähirakennuksia evakuoitiin

Viranomaiset evakuoivat kirkon läheisyydestä kolme asuintaloa, sillä vaarallisesti liekeissä olleesta korkeasta kirkon tornista ei romahtamisen suhteen voitu ottaa riskiä.

– Se olisi ollut liian suuri turvallisuusriski. Torni olisi voinut kaatua mihin suuntaan tahansa, Adams kertoo.

Syttymissyy ei ole selvillä

Tulipalon aikaan alueella oli ukonilma, mutta viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet palon syytä. Silminnäkijät olivat kuulleet voimakkaan pamauksen ennen tulipaloa.

– Olemme tietoisia säätilanteesta, mutta selvitykset tämän osalta ovat vielä kesken.

Lue myös:

    Uusimmat