Mainos

Entinen Rolling Stones -kitaristi kiertueella Suomessa

Lähipäivät ovat kitaramusiikin ystäville oikeaa toiveunta. Tänään konsertoi Helsingissä rockabilly-yhtye Stray Cats. Turussa puolestaan raikaa viikonloppuna Ruisrock. Samaan aikaan aloittaa Suomen-kiertueensa Rolling Stones -yhtyeen entinen kitaristi Mick Taylor.

56-vuotias Mick Taylor oli Rolling Stonesin kitaristi vuosina 1969-74. Taylor nähdään nyt jo toista kertaa maassamme kiertueella. Menneiden vuosien stadionit ovat vaihtuneet intiimeiksi bluesklubeiksi ja festivaaleiksi.

- Ihmiset haluavat yhä käydä kuuntelemassa hyvää musiikkia. Onkin olemassa paljon blues- ja jazz-tapahtumia erityisesti kesäisin. Blues on nykyisin suositumpaa kuin se on ollut ehkä koskaan aiemmin, arvioi Taylor.

Aloitteen Taylorin Suomeen tulosta teki pieni kokkolalaisbändi, joka on soittanut monien muidenkin nimimiesten kanssa.

- Lousiana Red, Eddie Kirkland, Kim Wilson, Tolosen Jukan, Eero Raittisen kanssa. Niitä löytyy kyllä, kertoo kitaristi Niko Riippa Wentus Blues Bandista.

- No me ollaan vaan kutsuttu niitä tänne, ei se sen dramaattisempaa ole, selittää basisti Robban Hagnäs.

Sen verran on Taylor jo suomalaisia ehtinyt nähdä, että toivotus bluesin pariin kuuluu seuraavasti.

- Toivon, että teillä voisi olla hauskaa ilman, että juotte liikaa.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.07.2004)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.