Ensitreffit alttarilla -Tanja kärsi pitkään erosta: "Roni teki väärin”

Tanjalla vei oman aikansa toipua Ronin yllättävästä eropäätöksestä. Nykyisin ex-pariskunnan välit ovat kunnossa. 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjaksossa Tanja ja Roni ilmoittivat asiantuntijoille päättäneensä erota. Päätös ei kuitenkaan ollut yksimielinen, vaan Tanja olisi halunnut jatkaa liittoa ja katsoa, mitä suhteesta olisi tullut, kun pari olisi saanut elää omaa elämäänsä ilman kameroita.

– Se oli itselleni niin selkeä asia, ja ajattelin itse alusta asti, että jos on ollenkaan sellainen olo, että toisen kanssa on hyvä olla, niin haluan jatkaa, Tanja kertoo.

– Olimme saaneet häälahjaksi rahaa, ja mietin, että  kun kuvaukset ovat ohi, voisimme lähteä kahdestaan vaikka jonnekin kylpylään rentoutumaan ilman kameroita. Odotin, että pääsisimme kahden kesken katsomaan, mitä se elämä sitten olisi, hän jatkaa.

Ronin halu erota tulikin Tanjalle yllätyksenä, sillä nainen oli miehensä antamiin merkkeihin luottaen olettanut molempien haluavan jatkaa yhdessä.

– Viimeisen yhdessä nukutun yönkin nukuimme tosi lähekkäin ja heräsin välillä siihen, että Roni silitti minua ja oli tosi lähellä. Illallakin hän kaivautui minuun kiinni ja pussasi minua. Oli hassua, että ne sitten olivatkin niin merkityksettömiä juttuja. Miksi hän ei voinut suoraan sanoa, miltä hänestä tuntui? Itselleni tuli sellainen olo, että oliko se loppuvaiheen läheisyys vain näyttelyä, nainen harmittelee.

"En voinut ymmärtää, miksi tässä kävi näin"

Ronin eropäätöksen sulatteleminen vei Tanjalta runsaasti aikaa.

– Minulla oli eron jälkeen todella pitkään todella ristiriitainen olo, enkä voinut ymmärtää, miksi tässä kävi näin, Tanja kertoo.

– Silloin tuntui, että miksi edes lähdin tähän mukaan, mutta kun aikaa on kulunut, olen huomannut, että kaikella on tarkoituksensa ja tämä kokemus on kasvattanut minua paljon, hän jatkaa.

Sittemmin Roni on pahoitellut, ettei puhunut päätöksestään aiemmin.

– Sanoin silloin, ettei pahoittelu riitä, sillä tilanteessa olisi pitänyt toimia toisin. Kyse oli kuitenkin niin isosta asiasta, eikä toisen tunteilla voi leikkiä, Tanja toteaa.

– En olisi  itse voinut kuvitellakaan tekeväni samalla tavalla Ronille. Jos minusta olisi tuntunut, että tässä ei ole mitään, niin en olisi pystynyt näyttelemään niin, että olin pussannut häntä ja esittänyt, että kaikki on hyvin. Olisin sanonut, että tämä ei toimi. Minun mielestäni Roni teki väärin, sen verran pitäisi olla miestä, että pystyy sanomaan, miten asiat oikeasti ovat, nainen jatkaa.

Nykyisin Tanjan ja Ronin välit ovat kunnossa, ja kaksikko on suhteen päättymisen jälkeen viestitellyt ja nähnytkin muutamaan otteeseen. Uudet suhdekuviot saavat kuitenkin Tanjan mukaan odottaa hetkisen.

– En ole ollut itse vielä valmis, sillä halusin pyyhkiä tämän jutun villaisella. Lisäksi päätin, että en nyt haluakaan mitään niin pitkään kuin ohjelma pyörii televisiossa, sillä en halua mitään ylimääräistä draamaa, nainen kertoo.

– Mutta jos joku ihana ihminen tulee vastaan, niin miksikäs ei. Minulla ei kuitenkaan ole mikään kiire löytää ketään, hän jatkaa.  

Katso Tanjan ja Ronin loppupäätös videolta: 

Lue myös:

    Uusimmat