Ensimmäiset sankarinallet vetävät viitan niskaansa jo syksyllä – Helsingin pelastuslaitokselle lahjoitetut kymmenettuhannet nallet menevät lapsipotilaille

Helsingin pelastuslaitos mukana Helsinki-päivässä! Lahjoittavat Nalleja nuorille sairaalapotilaille 1:40
MTV Uutiset vieraili kuukausi sitten Helsingin pelastuslaitoksella seuraamassa sankarinallejen keräystä.

Helsingin pelastuslaitoksen uudet sankarit valmistautuvat maanalaisessa tukikohdassaan rientämään lasten avuksi. Ensimmäiset sankarinallet sovittelevat viittaa selkäänsä jo syksyllä, uskoo palomiessairaanhoitaja Teemu Andersson.

Lahjoituksina saadut pehmolelut on saatu tällä viikolla lajiteltua ja kymmenettuhannet nallet odottavat pesulle lähtöä Laakson sairaalan vieressä sijaitsevan vanhan pelastuskoulun väestönsuojassa.

Andersson ei uskalla vielä lupailla mitään ajankohtaa sille, milloin nallet saadaan ambulansseihin mahdollisia lapsipotilaita ilahduttamaan. Jatkossa nalle on kuitenkin Helsingin seudun ambulansseissa vakiovarusteena.

–  Periaatteessa on tarkoitus, että aina, kun ambulanssiin tulee lapsipotilas, hänelle voidaan antaa lelu. Lelu helpottaa potilaan tutkimista ja vähän hämää myös lasta. Lapselle voi tulla myös hiukan parempi mieli, kun saa jotakin käteen, Andersson kertoo

–  Lapselle on harvoin kovin mieluisa tapahtuma, kun hän meidät kohtaa.

Anderssonin mukaan Helsingin pelastuslaitos kohtaa vuodessa keskimäärin vajaat 3  000 lapsipotilasta.

Viitat tehdään kierrätysvaatteista

Kesäkuussa järjestetyssä nallekeräyksessä saatiin Anderssonin mukaan lahjoituksia myös yrityksiltä, jotka toivat jo valmiiksi puhdistettuja ja käytännössä heti käyttöön sopivia nalleja asemille. Tämä nopeuttaa prosessia jossain määrin, ja Andersson uskoo vahvasti, että ensimmäisiin autoihin voidaan saada pörröistä lisähenkilökuntaa jo syksyllä.

Ennen kuin nallet pussitetaan, puetaan niiden päälle arvolle sopiva asuste.

–  Me teemme niille sellaisen sankariviitan. Lyödään viitta niskaan ja sitten ilmatiiviisiin muovipusseihin, Andersson kertoo.

Myös viitat on tarkoitus tehdä kierrätys silmällä pitäen. Viitat tehdään pelastuslaitoksen vanhoista vaatteista ja valmiisiin viittoihin painetaan vielä logo.

Logolle haetaan Anderssonin mukaan tällä hetkellä hyväksyntää laitoksen johdolta.

Nalleprojektissa on tukeuduttu alusta alkaen kansalaisten ja yritysten apuun. Myös nallejen valmistelussa virkatehtäviin on yritys rientänyt avuksi.

– SOL-pesula ojensi meille käden ja lupasi pestä kaikki käyttöön menevät nallet. Sen jälkeen pakkaamme ne ja alamme jakaa niitä asemille, että saadaan ne autoihin, Andersson kertoo.

Monimuotoinen sankariseurue

Andersson puhuu nalleista, mutta Laakson sankarien tiimiin mahtuu monenmuotoista ja -kokoista pelastajaa.

–  On lepakoita, hirviä, kirahvia, norsua, Andersson listaa.

–  Kävin pehmoleluja läpi ja kyllä pehmoleluteollisuudessa varmaan on niin, että se on nalle, mistä tehdään. Nalle on se yleisin, ja koira seuraavana.

Tarkkaa lukumäärää väestönsuojassa odottaville pehmoille Andersson ei osaa kertoa. Aiemman arvion mukaan nalleja olisi ollut kerättynä 60  000, mutta Andersson uskoo arvion olevan turhan korkea.

Hän uskoo, että karvakuonoja olisi vähintäänkin 30  000 kappaletta, mutta todellinen lukema voi olla mitä tahansa tämän ja aiemman arvion väliltä. Nallet täyttivät väestönsuojaan matkatessaan kaksi ja puoli täyttä rekkakuormaa.

Kaikkein isoimmat pehmot eivät ambulanssiin mahdu, mutta niille yritetään järjestää tukikohta muualta.

–  Jorvin palovammaosasto on ollut kiinnostunut. Sen lisäksi pitää kysellä muun muassa lastenkodeilta ja muilta vastaavilta alueella, Andersson kertoo.

Isoja pehmoleluja löytyy niitäkin 300–400. Suurin pelastuslaitoksen vastaanottama pehmo oli 180-senttinen Spiderman, joka majailee Anderssonin mukaan tällä hetkellä vielä Mellunkylän asemalla.

Sankarinalleksi sattuman kaupalla

Nallejen keruu tapahtui pääasiallisesti Helsinki-päivänä, jolloin yksityiset henkilöt ja yritykset toivat pehmoja paloasemille. Idea tuli Anderssonilta ja hänen kollegaltaan Antton Vehmakselta.

Projektia on Anderssonin mukaan ollut pyörittämässä myös pelastuslaitoksen väestönsuojelusuunnittelija Tiia Tiesmäki.

Idea nallekampanjaan lähti Anderssonin mukaan työpäivästä, jolloin miesten kollega oli saanut jostain pehmonallen. Andersson muistelee, että kyseessä oli ehkä Teemu-nalle, joka on Lastenklinikoiden Kummit -järjestön nallehahmo.

Andersson ja Vehmas olivat lähdössä asemalta keikalle ja heittivät kollegansa kanssa "morjekset". Tässä yhteydessä kollega heitti nallen miehille ja nalle päätyi mukaan ambulanssiin. Parivaljakko ei asiaa sen kummemmin muistanut ennen kuin sankarille oli jo yhtäkkiä tarvetta.

–  Päivän aikana meillä sattui olemaan lapsipotilaskeikka, jonka yhteydessä muistettiin, että meiltä löytyy nalle, Andersson kertoo.

–  Nalle annettiin potilaalle. Lapselle tuli parempi mieli ja vähän se ehkä meidänkin työtä helpotti.

Lue myös:

    Uusimmat