Mainos

Ennen treeniä ei pitäisikään venytellä? Voi jopa pilata treenituloksen

4:02

Moni on oppinut venyttelyn jalon taidon jo koulun liikuntatunnilla. Staattiset venytykset eivät kuitenkaan vältämättä tuo minkäänlaista hyötyä treeniin.

Kokeile tätä treenatessasi: Videolla esitellään toiminnallisia avauksia ja kiertoja!

Ennen treenejä ei pitäisi venytellä. Näin uskoo Brock Armstrong, fitness-asiantuntija, joka monien muiden tapaan on oppinut venyttelyn jalon taidon jo koulussa ennen liikuntatuntia.

– Silloin meidät kaikki oli ohjelmoitu uskomaan, että meidän piti ehdottomasti venytellä lihaksiamme ennen niiden rasittamista, jos halusimme välttää vammoja, kuten pelättyä nivusrevähdystä, Armstrong kertoo vinkkisivustolla.

Staattisia venytyksiä ei suositella

Fitness-neuvoihin keskittynyt Armstrong toteaa, että lämmittely ennen treenejä tarkoittaa nimenomaan kehon lihasten lämmittämistä. Ihminen voi esimerkiksi kävellä reippaasti ennen siirtymistä hölkkään, tai pyöräillä kevyesti ennen siirtymistä kovaan poljentaan. Lämmittelyn aikana pitäisi Armstrongin mukaan hiota hieman.

Staattisia venytyksiä, joissa venytysasento pidetään 10–30 sekunnin ajan, Armstrong ei sen sijaan suosittele.

Venytteleminen ei suojaakaan vammoilta?

Tutkimusten mukaan venytteleminen ei suojaa vammoilta, ja saattaa jopa huonontaa tuloksia. Juoksijoita havainnoineen selvityksen mukaan venytelleet itse asiassa juoksivat lyhyen matkan 13 sekuntia hitaammin venyteltyään.

Painonnostajia havainnoineessa tutkimuksessa venyttelijät olivat muita heikompia eivätkä pitäneet tasapainoaan yhtä hyvin.

Ennen treeniä voi kokeilla dynaamisia liikkeitä

Armstrongin mukaan venyttelemistä ei kannata unohtaa – se tulisi vain siirtää treenin loppupäähän, kun lihakset ovat lämpimät.

Ennen treeniä voi staattisen venyttelyn sijaan kokeilla dynaamisia liikkeitä, kuten käsivarsien, lantion ja nilkkojen pyörittelyä, kyykkyjä, askelkyykkyjä tai muita vastaavia liikesarjoja.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja