Enestam ja Mönkäre tukevat ydinvoimarakentamista

Sekä ympäristöministeri Jan-Erik Enestam että sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre kannattavat kuudennen ydinvoimalan rakentamista.

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) myöntää kääntyneensä kannattamaan ydinvoimaa. Myös väistyvä sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.) tukee kuudennen ydinvoimalan rakentamista.

Kun eduskunta viimeksi päätti uuden ydinvoimalan rakentamisesta vuonna 2002, Enestam äänesti vastaan. Hän perustelee kannanmuutostaan Kioton ilmastosopimuksella.

- Jos vaihtoehtona on lisää kivihiiltä tai ydinvoimaa, niin tässä Kioto-aikakaudessa vastaus on aika yksinkertainen, Enestam sanoo Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa torstaina.

Enestam on ensimmäinen ydinvoimaa kannattava ympäristöministeri Suomessa. Hän on jo kertonut jättävänsä tehtävänsä ensi kesänä.

Mönkäre puolestaan arvioi, että lisäydinvoiman rakentaminen riippuu yksinomaan rahoittajien päätöksestä. Poliittisiin esteisiin hanke ei kaadu, sillä poliittinen ilmasto on muuttunut sitten edelliskerran.

Eduskunta hyväksyi vuonna 2002 viidennen ydinvoimalan rakentamisen täpärästi ääni 107-92. Mönkäre oli tuolloin kauppa- ja teollisuusministerinä esittelemässä hanketta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat