Mainos

Energiaa pimeän syksyn keskelle

Urheiletko paljon, pelottaako ikääntyminen vai koetko vain olevasi väsynyt? Ubigold-valmisteesta voi olla hyötyä juuri sinulle.

Ubikinoni eli koentsyymi Q10 on rasvaliukoinen, vitamiinin kaltainen aine, jota on elimistömme jokaisessa solussa. Ubikinonia muodostuu maksassa, mutta sen muodostuminen vähenee muun muassa iän ja joidenkin sairauksien ja lääkeaineiden vaikutuksesta. Saamme ubikinonia esimerkiksi rasvaisista kaloista ja lihasta sekä maapähkinöistä ja pinaatista.

Ubikinoni on keskeinen koentsyymi solujen energiantuotantokeskuksissa tapahtuvassa adenosiinitrifosfaatin muodostuksessa eli se vaikuttaa suoraan solujen energian tuotantoon.

Erityisesti sydän hyötyy ubikinonista, sillä sydänlihas kuluttaa paljon energiaa. Fyysisissä ponnistuksissa, kuten urheilusuorituksissa ubikinonista on hyötyä juuri siksi, että se vaikuttaa energian tuotantoon.

Ubikinoni toimii myös antioksidanttina hidastaen ikääntymistä ja vaikuttaen yleisesti vapaiden radikaalien haittoja torjuen sekä estäen haitallisen LDL-kolesterolin hapettumista.

Ubikinoni suojaa elimistöä statiinilääkkeiden haitoilta. Ubikinonin vaikutuksen voi huomata myös yleisen vireystason nousuna.

UBIGOLD 100 mg -ravintolisä sisältää vaikuttavana aineena ubikinonia eli ubidekarenonia, joka on tärkeä vitamiinin kaltainen aine solujen energian tuotantojärjestelmässä. Yhdessä kapselissa on 100 mg ubikinonia ja 10 mg E-vitamiinia.

Nuorekkuusvitamiinina tunnettu E-vitamiini toimii antioksidanttina ja tukee ubikinonin vaikutusta.

Valmisteesta hyötyvät erityisesti ikääntyvät, urheilijat, väsyneet, toipilaat sekä statiinilääkkeiden käyttäjät.

Valmiste on laktoositon, hiivaton, makeuttamaton ja gluteeniton.

Valmiste sisältää ubikinonia eli ubidekarenonia, joka on tärkeä vitamiinin kaltainen aine solujen energian tuotantojärjestelmässä.

Ubikinoni on hyväksi sydänlihakselle, suorituskykyyn, solujen energian tuotantoon ja antioksidantti solujen suojaksi.

Annostus: 1 kapseli päivässä

Pakkaus: 60 kapselia

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock ja Hankintatukku

Artikkelin tarjoaa:Hankintatukku

Artikkelin tarjoaa:Hankintatukku

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.