Emma, 18, ei mennyt töihin koiransa kuoleman vuoksi – sai potkut: "Jäin työttömäksi ja menetin parhaan ystäväni samana päivänä"

Mistä koiran aivokasvaimen tunnistaa? 0:40
Mistä koiran aivokasvaimen tunnistaa?

Skotlantilainen teini pyysi saada pitää vapaapäivän rakkaan koiransa kuoleman aiheuttaman surun vuoksi. Työnantaja suhtautui pyyntöön karusti ja lopulta erotti teinin.

Glasgowissa asuva 18-vuotias Emma McNulty väittää saaneensa potkut paikallisesta pikaruokaketjusta, koska oli päivän sairauslomalla koiransa kuoleman vuoksi. Asiasta kertovat muiden muassa skottimediat The Scotsman sekä Glasgow Live.

Emma kertoo, että 14-vuotias Millie-terrieri oli hänelle rakas perheenjäsen. Menetys aiheutti sekä henkistä että fyysistä tuskaa, eikä Emma kokenut olevansa kykenevä työntekoon. Hän soitti viisi tuntia ennen työvuoronsa alkamista työnantajalleen, jolta ei myötätuntoa herunut.

Työnantaja erotti lemmikkiään surevan nuoren

Työnantaja kertoi Emmalle, että tämän olisi löydettävä henkilö tekemään työvuoronsa tai kohdattava seuraukset. Kun vuorotuuraajaa ei löytynyt, pikaruokaketjusta ilmoitettiin, ettei Emman enää tarvitsisi vaivautua paikalle.

– Sen sijaan, että minulle olisi osoitettu myötätuntoa, minulle lähetettiin useita ilkeitä viestejä ja sanottiin, että minun oli tehtävä vuoroni, koska lemmikit eivät oikeuta suruaikaan, Emma kertoi Glasgow Livelle.

– En mennyt töihin sinä päivänä ja minut erotettiin. Jäin työttömäksi ja menetin parhaan ystäväni samana päivänä. Se aiheutti minulle suurta ahdistusta ja pahoinvointia.

Adressi uusien toimintatapojen puolesta


Emman tarina on herättänyt kiinnostusta myös Australiassa. Jos upotus ei näy, voit avata sen tästä.

Nyt Emma kerää nimiä adressiin, jotta kukaan muu ei joutuisi kokemaan hänen kohtaloaan. Hän toivoo, että työnantajat päivittäisivät toimintatapojaan ja antaisivat ihmisille oikeuden suruaikaan, kun heidän lemmikkinsä kuolee. Adressi on kerännyt muutamassa päivässä 2500 allekirjoitusta.

Milly oli Emmalle perheenjäsen ja toveri, jonka kanssa hän kasvoi yhdessä. Neljäntoista yhteisen vuoden aikana parivaljakon suhteesta muodostui läheinen.

– Työnantajien on aika tiedostaa tämä ja antaa ihmisille heidän tarvitsemansa aika surra ilman huolta työpaikan menettämisestä, Emma peräänkuuluttaa.

Psykologi: "Emme tunnista, miten kivuliasta lemmikin menettäminen voi olla"

Emma ei ole ensimmäinen, joka toivoo, että lemmikkiään sureviin ihmisiin suhtauduttaisiin empaattisemmin. Kerroimme aiemmin psykologi Guy Winchistä, joka muistutti, että rakkaan lemmikin menettäminen on musertava kokemus.

– Ja silti emme yhteiskuntana tunnista, miten kivuliasta lemmikin menettäminen voi olla ja miten paljon se voi haitata henkistä ja fyysistä terveyttä, Winch kirjoitti vuonna 2018 Scientific American -sivustolla julkaistussa tekstissään.

Lue myös:

    Uusimmat