Jo näyttelyn nimi – Minä maalaan kuin jumala – kertoo jokseenkin ainutlaatuisesta luottamuksesta omaan näkemykseensä.
Näin on otsikoitu Helsingin taidemuseossa HAM perjantaina avautuva Ellen Thesleffin (1869-1954) koko uraa esittelevä näyttely.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta taiteilijan syntymästä. Hän oli maamme ensimmäisiä symbolisteja ja ekspressionisteja – värin, valon ja liikkeen kuvaamisen mestari.
Ellen Thesleffin kerrotaan jo 15-vuotiaana tienneen haluavansa miesvaltaiselle alalle maalariksi. Hän myös vertasi itseään sellaisiin mestareihin kuin Leonardo da Vinciin ja Michelangeloon.
Taidehistorioitsijan ja näyttelyn kuraattorin Hanna-Reetta Schreckin mukaan vahva itsetunto juonsi juurensa kotoa.
– Itsevarmuutta selitti varmasti ainakin hyvin rakastava ja salliva perheyhteys ja erityisesti hyvin rakastava isä, joka rohkaisi Ellenin haavetta – huolimatta siitä, oliko tämä tyttö vai poika.
Isä Alexander August Thesleff oli harrastajamaalari, joka otti teinityttärensä taiteenpalon vakavasti. Hän vei 17-vuotiaan Eurooppaan sivitysmatkalle – sen sijaan, että olisi ottanut jommankumman pojistaan.
Vertasi itseään mestareihin
Ellen Thesleff maalasi jo aikalaistensa mielestä huomiota herättävän itsevarmasti ja vapaasti – eikä tyytynyt naisille sopiviin kukka-, eläin- tai arkiseen kotipiiriin liittyviin aiheisiin.

