Outi Heiskasen, suomalaisen kuvataiteen suuren shamaanin elämäntyö avautuu Ateneumin taidemuseossa. Heiskanen on maamme merkittävimpiä taidegraafikoita, mutta tämä ei ole hänelle riittänyt. Yhtä lailla hän on performanssitaiteilija ja ite-taiteilija. Yleisö on rakastanut Heiskasta, joka aikoinaan pesi paksuilla hiuksillaan remontoidun Ateneumin portaat.
Outi Heiskasen näyttelyn ovat koonneet museojohtaja emerita Tuula Karjalainen sekä intendentti Sointu Fritze Ateneumista. Karjalainen on ollut Heiskasen ystävä yli 40 vuotta ja kirjoittanut taiteilijan äskettäin ilmestyneen elämäkerran.
– Outi on ollut täysin uniikki ihminen. Hänellä oli ainakin 100 ystävää, minä yksi niistä. Hän rakasti ihmisiä ja esiintymistä. Hän rakasti olla keskipiste.
Karjalainen kertoo, että Outi Heiskanen oli silti rauhallinen seuralainen.
– Kun hän oli läsnä, hän oli läsnä! Hän kuunteli muita ja oli samalla luovuuden loistava tähti. Aivan ihana ihminen.
Näyttelyssä on esillä muun muassa Heiskasen upeaa grafiikkaa, valokuvia ja runsaasti filmimateriaalia hänen performansseistaan.
Työtä, pasianssia ja pätkäunia
– Hän teki jatkuvasti töitä. Hän piirsi, ellei sitten pelannut korttia tai nukkunut päiväunia. Hän nukkui missä sattui ja milloin sattui. Parikymmentä minuuttia ja sitten hän oli taas aivan pirteä, muistelee Tuula Karjalainen.
Heiskanen saikin aikoinaan potkut Kuvataideakatemiasta, koska hänellä oli tapana nukkua koulun nurkissa pitkin päivää. Mutta yleisö rakasti häntä ja hän yleisöään – sekä omia paksuja hiuksiaan. Kun Ateneumin remontti valmistui, Heiskanen pesi hiuksillaan kansallisgalleriamme portaat – ja sehän oli suuri performanssi!
Heiskanen ei todellakaan karttanut julkisuutta. Hän istui myös usein MTV:n Kymppitonnin kopissa arvuuttelemassa sanoja.
Ja se korttipeli oli osa elämää. Pasianssi oli Heiskasen intohimo. Karjalainen arvelee, että korttipeli oli hänelle meditaatiota.
Miehiä ja aviomiehiä…
– Hän eli kuten halusi, auktoriteeteista hän ei piitannut - eikä politiikasta, kuvailee ystävä.
Heiskasella oli useita miehiä, aviomiehen ohella. Nuoren rakastajan kuntoisuutta taiteilija esittelee auliisti taiteessaan.
Useissa teoksissa toistuvat niin ikään eläinhahmot, ihmisen ja eläimen salaperäiset yhdistelmät. Rakkaus eläimiin on perua lapsuudesta. Heiskasen isä oli eläinlääkäri ja tytär sai usein olla mukana työmatkoilla.
– Aikuisena Outi teki useita matkoja Intiaan, Nepaliin ja Tiibetiin. Siellä hän tavallaan löysi uudelleen nuo lapsuutensa hevoset ja lehmät, joita hän rakasti, kertoo Tuula Karjalainen, joka oli itsekin mukana yhdellä matkoista.
– Vaelsimme Tiibetin vuoristossa. Olimme aika kokemattomia. Se oli rankkaa, naurahtaa matkakaveri.
Aina hiukan rotkon reunalla
Vaeltelu tuntemattomille vuorille oli Outi Heiskasen ydintä. Jossain rotkon reunalla piti aina keikkua.
Outi Heiskanen on palkittu Pro Finlandia-mitalilla, hän on Helsingin yliopiston kunniatohtori ja hän on saanut useita kansainvälisiä grafiikan palkintoja. Ateneumin näyttely on kunnianosoitus taiteilijalle, joka ei enää pysty työskentelemään.
– Hän on nyt ansaitsemallaan paikalla. Hän on sellainen naisen kuva, jota meidän on syytä kunnioittaa. Hän on pystynyt luomaan oman maailmansa, oman taiteensa sekä olemaan samalla äiti ja nainen oikeastaan luopumatta mistään, kiteyttää Tuula Karjalainen.
Outi Heiskanen on tänään 84-vuotias. Yhteyttä häneen ei enää saa. Hän elää hoivakodissa, jälleen omassa maailmassaan.