Mainos

Elämä näyttäytyy suurituloiselle oikeudenmukaisena

Kaikkein epäoikeudenmukaisimpana elämäänsä pitävät kotiin jääneet vanhemmat. He ovat kyselyn mukaan silti onnellisempia kuin suurituloiset.

Suurituloiset pitävät elämäänsä oikeudenmukaisempana kuin pienituloiset, ilmenee Tampereen yliopiston professorin Markku Ojasen tutkimuksesta. Kaikkein epäoikeudenmukaisimpana elämäänsä pitävät pienituloiset kotiäidit ja -isät. Ojasen mukaan kotiin jääneistä vanhemmista tuntuu, ettei yhteiskunta arvosta heidän työtään. Kaikkein oikeudenmukaisimpana elämäänsä pitävät suurituloiset toimihenkilöt ja johtavassa asemassa olevat.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, kuinka onnellisiksi ihmiset kokivat itsensä. Korkeat tulot eivät tulosten mukaan takaa onnellisuutta, sillä kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta kotivanhemmat ovat selvästi tutkimuksen onnellisin ryhmä. Koulutustausta ei myöskään näytä vaikuttavan onnellisuuteen. Ihmiset ovat suurin piirtein yhtä onnellisia riippumatta siitä, onko heillä korkeakoulututkinto tai ei.

Noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoi elämänsä olevan menossa paljon tai jonkin verran parempaan suuntaan. Markku Ojanen sanookin, että suomalaiset ovat sekä kyseisen tutkimuksen että aiempienkin tutkimusten valossa ennakko-odotuksia onnellisempia.

- On tämä aika erikoista, että tutkimusten mukaan olemme järkyttävän onnellisia, mutta tästä ei puhuta.

Markku Ojasen tutkimus perustuu MTV3:n Oy:n vajaalle 1 000 suomalaiselle tekemään sähköpostikyselyyn.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.