Kissojen ja koirien yleisin hammasvaiva on parodontiitti eli tukikudoksen tulehdussairaus, kertoi eläinlääkäri Sanna Niinikoski Huomenta Suomi Extrassa.
– Sairaus syntyy, kun hampaan pinnalle kertyy plakkia, plakki kovettuu hammaskiveksi ja hammaskiven avulla plakki pääsee aiheuttamaan tulehduksen syvemmällä kudoksessa. Ensin ikenen alla ja sitten tukikudoksissa, Sanna Niinikoski kuvailee.
Ihan niin kuin ihmisilläkin, plakki on bakteerimassaa, joka muodostuu hampaan pintaan kertymällä. Plakkia pystyy estämään myös lemmikeillä päivittäisellä hampaiden harjauksella.
Tämän virheen omistajat tekevät
Eläinlääkäri Niinikosken mukaan kokonaisuutena katsottuna omistajat harjaavat lemmikkiensä hampaita liian vähän.
Myös ruokavaliolla voidaan vaikuttaa lemmikin hampaiden kuntoon. Jos eläin syö vain pehmeitä ruokia, se altistaa hammassairauksille. Kuivamuona tai muu kova purtava on hyväksi lemmikille.
On myös erikseen erikoisruokavalioita, jotka on tarkoitettu nimenomaan hampaiden puhdistukseen. Myös leluista ja nahkaisista puruluista on apua.
Oikeat luut sen sijaan tekevät helposti murtumia hampaisiin, kun koirat niitä innokkaasti purevat.