Mainos

EKP nosti euroalueen kasvuennustettaan

Euroopan keskuspankki on nostanut ensi vuoden kasvuennustettaan. EKP odottaa nyt, että euroalueen bruttokansantuote nousee ensi vuonna 1,1 prosenttia. Aiempi ennuste ensi vuodelle oli 0,1 prosenttiyksikköä alempi. 

Vuonna 2015 euroalueen talouden pitäisi kasvaa puolitoista prosenttia. Kuluvaa vuotta koskevan arvionsa EKP piti ennallaan -0,4 prosentissa. 

EKP muutti myös inflaatioennustettaan. Pankki arvioi nyt, että kuluttajahinnat nousevat tänä vuonna 1,4 ja ensi vuonna 1,1 prosenttia. Aiempi ennuste oli 1,5 prosenttia tänä vuonna ja 1,3 prosenttia ensi vuonna. 

Inflaatio kävi alimmillaan lokakuussa 0,7 prosentissa mutta nousi 0,9 prosenttiin marraskuussa. 

EKP piti ohjauskorkonsa ennallaan 

EKP päätti tänään pitää ohjauskorkonsa ennallaan. Korko on 0,25 prosenttia, mihin EKP laski sen marraskuun korkokokouksessaan. Päätös oli odotettu. 

Ohjauskorko on nyt alhaisimmillaan Euroopan keskuspankin historiassa. Pankki pyrkii elvyttämään euroalueen taloutta pitämällä koron alhaalla. 

EKP:n ohjauskorko vaikuttaa muun muassa asuntolainoissa yleisesti käytettyihin euriborkorkoihin.  

 

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.