EK päätti omasta suunnastaan, odottaa uudistumista koko Suomelta

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) kertoo, että sen hallitus on päättänyt liiton uudesta suunnasta. Tavoitteena on nostaa Suomi yritysten toimintaympäristönä muiden Pohjoismaiden tasolle. Tämä edellyttää liiton mukaan uudistumista ja muutosmyönteisyyttä koko Suomessa.

Hallituksen puheenjohtajan Matti Alahuhdan mukaan EK on jo aloittanut uudistumisen, sillä sen sääntömuutoksen myötä Suomessa ei tehdä enää keskitettyjä palkkaratkaisuja.

– Sääntömuutos toi tarpeen ja mahdollisuuden arvioida uudelleen EK:n toiminnan suuntaa. Meidän on maana tehtävä kaikkemme, että pääsemme yritysten toimintaympäristönä mahdollisimman nopeasti takaisin muiden Pohjoismaiden tasolle, Alahuhta sanoo.

Tulevaisuudessa EK ja sen liitot sekä liitot keskenään tulevat lähemmäksi toisiaan ja niiden vuorovaikutus kasvaa, EK katsoo. EK aikoo tulevaisuudessa vaikuttaa alueilla, jotka ovat keskeisiä yritysten toimintaedellytysten ja Suomen kilpailukyvyn kannalta. Tällaisia ovat muiden muassa EU-edunvalvonta ja kauppapolitiikka sekä yritys- ja kilpailulainsäädäntö.

EK:lta on odotettu uutta strategiaa muuttuneessa tilanteessa, sillä sääntömuutoksen lisäksi EK:n jäsenpakka on liikkeessä. Kesällä Metsäteollisuus päätti irtautua keskusliitosta.

Lue myös:

    Uusimmat