Metsäteollisuuden irtautuminen EK:sta ei vaikuta kilpailukykysopimukseen

Ero EK:sta parantaa metsäteollisuuden etua 6:11

Metsäteollisuus ilmoitti tänään aamulla aikovansa lähteä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:sta.

Irtautuminen ei kuitenkaan tule vaikuttamaan esimerkiksi juuri solmittuun kilpailukykysopimukseen, kertoo Metsäteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Jussi Pesonen Huomenta Suomessa.

– Meille oli tärkeää, että toteutimme sopimuksen, ja se sopimus pitää.

Metsäteollisuus äänestää irtautumisesta kokouksessaan 30. kesäkuuta. Pesosen mukaan EK:sta suunnitellaan lähtöä monesta syystä. Yksi on se, että EK edustaa Pesosen mukaan niin monia liike-elämän toimijoita, että edunvalvonnassa joudutaan usein kompromisseihin.

– Tässä on yhtäältä kyse siitä, että haluamme parantaa ja kohdentaa edunvalvontaamme.

– Uskomme, että saamme EK:n jälkeen pidettyä huolen omista eduistamme ja palveltua jäsenyrityksiämme entistä paremmin, jatkaa Pesonen.

Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies kertoi STT:lle, etteivät Metsäteollisuuden lähtöhalut tulleet yllätyksenä. Häkämiehen mukaan Metsäteollisuuden ilmoitus on EK:lle pettymys.  

Metsäteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 42000 ja välillisesti noin 160000 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat