MT: Elinkeinoelämän keskusliitto jouduttaisi paikallista sopimista

EK:n uusi puheenjohtaja korostaa paikallista sopimista 1:36

Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) uutena puheenjohtajana vuodenvaihteessa aloittaneen Veli-Matti Mattilan tavoitteena on lisätä paikallista sopimista työpaikoilla, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Teleyhtiö Elisan toimitusjohtajanakin toimiva Veli-Matti Mattila katsoo, että paikallisen sopimisen lisääminen hyödyttää Suomea sitä paremmin, mitä aiemmin sen tielle päästään. Paikallisella sopimisella tarkoitetaan, että työehdot sovitaan yrityksen sisällä liittojen työehtosopimusten sijaan.

Mattilan mielestä paikallista sopimista on turha pelätä, sillä työntekijä voi hänen mukaansa aina vaihtaa työpaikkaa, jos työnantajan tekemät sopimusehdotukset eivät miellytä.

Joustoista, työajoista ja kilpailussa pärjäämisestä on hänen mukaansa keskusteltava työntekijöiden kanssa, sillä yritys ei menesty, jos työntekijät eivät voi hyvin. Hän korostaa haastattelussa EK:n uskovan, että parhaiten neuvottelut käydään työpaikoilla, yritysten ja toimialan tilanteen mukaan.

Kohti paikallista sopimista vie niin kutsuttu Suomen malli, jossa vientialojen menestys ja maksukyky määrittävät myös muiden alojen sopimus- ja palkkamuutoksia. Ennen tämän työn tekivät laajat työmarkkinaneuvottelut. Tämä malli on EK:lle välivaihe kohti paikallista sopimista. EK jäikin pois työmarkkinaneuvotteluista.

Mattila kommentoi haastattelussa myös sitä, kuinka eräät yritykset ovat lipsuneet kilpailukykysopimuksen ehdoista, eli käytännössä jättäneet sovitut työajanpidennykset tekemättä. Hän kritisoi tällaista toimintaa.

Lue myös:

    Uusimmat