EK haluaa työllisyysasteen 75 prosenttiin – SAK ei niele ehdotettuja toimia: "Työttömyysturvan heikentämisen tielle ei pidä enää lähteä"

Tuet alas ja töihin - EK julkaisi hallitustavoitteensa 15:00

Elinkeinoelämän keskusliitto toivoo hallituksen tavoittelevan seuraavaksi yli 75 prosentin työllisyystavoitetta. Toimina työllisyysasteen saavuttamiseksi EK ehdottaa muun muassa työttömyyspäivärahan porrastamista ja työttömyysturvan lyhentämistä.

Video: Katso koko Huomenta Suomessa käyty keskustelu. Keskustelua käydään myös esimerkiksi työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmista. 

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ei niele EK:n ehdotuksia esimerkiksi työttömyysturvan lyhentämisestä.

– Tällä hallituskaudella on leikattu työttömyysturvaa aika rajusti ja lyhennetty myös työttömyysturvan kestoa. Työttömyysturvan heikentämisen tielle ei pidä enää lähteä, toteaa SAK:n johtaja Sinikka Näätsaari Huomenta Suomen keskustelussa. 

– Emme hyväksy sitä, että työttömyysturvaa leikataan. Jos arvioidaan keskimääräisiä työttömyyspäivärahoja, niin noin 2 000 euron tuloilla saa vajaat 1 300 euroa työttömyysturvaa, josta menee verot. Ei se minusta kauhean korkealla tasolla ole, Näätsaari sanoo. 

"Eittämättä jonkin verran leikkauksia"

EK:n johtaja Ilkka Oksala tuo Huomenta Suomen keskustelussa esiin, ettei liitto halua syyllistää työttömiä työnhakijoita. Tarkoituksena on kehittää järjestelmää siten, että myös pienellä palkalla on kannattavaa käydä töissä. 

– Jos jotain syyllistetään, niin lainsäätäjää, joka on luonut järjestelmän, jossa työnteko ei ole aina taloudellisesti kannattavaa. Haluamme järjestelmää muutettavan niin, että myös pienipalkkaisesta työstä jäisi nykyistä selvästi enemmän käteen, hän sanoo. 

– Esityksessämme on eittämättä jonkin verran leikkauksia, mutta siellä on useiden tulonsiirtojen tason nostoja ja erityisesti panostuksia syrjäytymistä ehkäiseviin palveluihin, hän jatkaa. 

Lue myös:

    Uusimmat