Työnantajajärjestö: Työllisyysaste yli 75 prosenttiin – yhtenä EK:n ehtona raju leikkaus korvaukseen 3 kuukauden työttömyyden jälkeen

Työllisyys kohenee hyvää vauhtia 9:29

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan hallituksen tulisi tavoitella seuraavaksi 75 prosentin työllisyysastetta. Tällä hetkellä työllisyysaste on lähellä hallituksen tavoitteeksi asettamaa 72 prosenttia. 

EK:n mielestä vaalien jälkeen valittavan hallituksen on tavoiteltava Pohjoismaissa yleistä yli 75 prosentin työllisyysastetta.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi oli elokuussa 71,8 prosenttia. 

EK:n johtaja Ilkka Oksalan mukaan EK:n esittämä tavoite on mahdollista saavuttaa, jos työnteko on aina kannattavampaa kuin työttömyys.

Toimina työllisyysasteen saavuttamiseksi EK ehdottaa muun muassa työttömyyspäivärahan porrastamista ja työttömyysturvan lyhentämistä.

– Porrastetaan työttömyyspäiväraha siten, että se on nykyistä suurempi työttömyyden alussa (5 prosenttia) ja sitä alennetaan 10 prosentilla työttömyyden kestettyä 3 ja 6 kuukautta, EK tiedottaa.

EK:n mukaan työttömyysturva saadaan tukemaan työllisyyttä lyhentämällä sen enimmäiskestoa 50 päivällä.

EK:n arvion mukaan työhön kannustavilla toimilla voitaisiin saada kymmeniä tuhansia uusia työntekijöitä työmarkkinoille.

Voit lukea kaikki EK:n raportissa ehdotetut esitykset Työn vuoro -raportista

Lue myös:

    Uusimmat