Eikö stop-merkki tarkoitakaan pakollista pysähtymistä? Teslat aiheuttavat taas sydämentykytyksiä viranomaisille
Yhdysvalloissa liikenneturvallisuusviranomainen NHTSA on puuttunut Teslan automaattiohjausavustimen toimintaan. Aiheesta kertoo uutistoimisto Reuters. Tesla on luvannut päivittää kymmenientuhansien autojensa ohjelmiston poistaakseen niistä toiminnon, jonka käyttäminen voisi johtaa lakien rikkomiseen.
Yhdysvalloissa vajaassa 60 000 Teslassa olevan Full Self-Driving -järjestelmän (FSD) betatestiversio mahdollistaa auton ajaa lähes täysin itsenäisesti, mutta vain kuljettajan valvonnassa.
Vielä testivaiheessa olevassa järjestelmässä on kuitenkin ominaisuus, jonka vuoksi auto ei välttämättä pysähdy stop-merkin kohdalla, vaan ajaa risteyksen läpi hitaalla nopeudella, mikäli muuta liikennettä ei ole. Toiminto aktivoituu vain alle 9 tuntikilometrin nopeuksissa.
Toiminto on ristiriidassa joidenkin osavaltioiden lakien kanssa, sillä kuten Suomessakin, on Yhdysvalloissakin yleistä, että stop-merkille on pysähdyttävä, vaikkei muuta liikennettä olisikaan havaittavissa.
Myös liittovaltion lakien kerrotaan kieltävän sellaisten autojen myynnin, joissa on ominaisuuksia tai toimintoja, jotka voivat aiheuttaa tarpeetonta vaaraa.
Yksinkertainen takaisinkutsu
Uutistoimisto Reutersin mukaan NHTSA on määrännyt tapauksen tiimoilta "takaisinkutsun", joka koskee FSD-järjestelmällä varustettuja Tesloja mallista ja iästä riippumatta. Takaisinkutsu on lainausmerkeissä siksi, että ongelma tullaan korjaamaan verkon yli tehtävällä ohjelmistopäivityksellä, joka ei vaadi auton viemistä huoltoon. Päivitys tullaan asentamaan yhteensä noin 54 000 autoon, joissa on FSD:n betaversio.
Toiminto ei ole ollut pitkään tarjolla, sillä se lisättiin vasta viime lokakuussa. Tesla kertoi tammikuun lopulla, ettei se ole tietoinen yhdestäkään onnettomuudesta, joka liittyisi kyseiseen ominaisuuteen.
Toinenkin vaaralliseksi katsottu ominaisuus roskiin
Viime vuoden lopulla Tesla joutui viranomaisten hampaisiin mahdollistettuaan pelien pelaamisen auton keskinäytöllä auton liikkuessa. Vaikka pelien pelaaminen vaatikin kuittauksen, että pelaaja on matkustaja, eikä kuljettaja, katsottiin sen aiheuttavan joka tapauksessa tarpeettomia riskejä.
Tesla suostuikin poistamaan ominaisuuden käytöstä keskusteltuaan asiasta viranomaisten kanssa.
Lähteet: Reuters, InsideEV's
Uusimmat
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seuraa sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
22:23
MTV Uutisten kirjeenvaihtajan raportti savun keskellä kärvistelevästä New Yorkista – "Metsäpalokaudet alkavat yhä aikaisemmin"
-
22:14
Stadi Cup kerää ennätysmäärän tyttöjoukkueita viheriöille – toiminnanjohtajalta painava viesti tasa-arvoisesta lajikulttuurista
-
22:12
Helsingissä pääsee melomaan ilmaiseksi roskien keruuta vastaan – tästä on kyse
-
22:01
Huumepaljastuksia tehneen prinssi Harryn Yhdysvaltain viisumitiedot halutaan julkiseksi – tuomari aloitti kuulemisen kanteeseen liittyen
-
21:31
F1-tallista potkittu venäläiskuski yritti rimpuilla irti hyökkäyssodan seurauksista – tyly lopputulos
-
21:17
Taistelukentän mullistaneet laitteet käyttöön varusmieskoulutuksessa jo syksyllä – tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet dronet
-
21:08
Voiko lomarahojen maksaminen loppua? – "Erityinen, suomalainen viritelmä"
-
21:00
Vuosisadan alku – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden kahdeksas finalisti
-
20:51
Tutkimuslaitos: Kahovkan padon tuhon hetkellä mitattiin räjähdykseen viittaavaa seismistä toimintaa
-
20:47
Yle: Poliisi tutkii Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan viestittelyä alaikäisille oppilailleen – erosi tehtävästään
-
20:32
Veikkausliigassa erittäin poikkeuksellinen maali – sivurajaheitto lingottiin verkkoon
-
20:21
Marin matkusti Brysseliin palkittavaksi ja tapaamaan Stoltenbergin – "Haluan korostaa naispuolisten roolimallien tärkeyttä"
-
20:13
Larry-koira oli kamalassa kunnossa löydettäessä – koki upean muodonmuutoksen hyväntekijöiden ansiosta
-
20:10
Iso yllätys Ranskan avoimissa – haastaja torppasi suursuosikin pihalle ja eteni finaaliin
-
20:00
Maria, 21, on yksi Love Islandin yllättäjänaisista – yksi miestyyppi on hänelle täysi turn off
-
19:55
"84-vuotias isoäiti soitti illalla itkien ja hyvästeli meidät" – sen jälkeen ukrainalaisen Nilan yhteys tulva-alueelle katkesi
-
Lataa lisää