Eikö jouluna huvita rampata sukulaisissa? Nyt löytyi hyvä syy sanoa "ei"
Etkö kehtaa kieltäytyä erilaisista joulumenoista? Tutkimuksen mukaan ihmiset tapaavat liioitella sitä, mitä seurauksia kieltäytymisellä on.
Tänä vuonna on aika sanoa "ei".
Moni ei kehtaa kieltäytyä erilaisista menoista, mutta seurausten pelko on aivan turha, kertoo Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä julkaistu selvitys. Amerikkalaisen psykologijärjestön selvityksen mukaan ihmiset yliarvioivat seurauksia, joita kieltäytymisestä heille tulee.
Moni uskoo ystävän suuttuvan, jos kutsusta kieltäytyy
Kyselyssä huikeat 77 prosenttia vastaajista kertoi hyväksyneensä kutsun tapaamiseen, johon ei oikeasti halunnut mennä, koska pelkäsi kieltäytymisen seurauksia. Mutta tuleeko seurauksia oikeasti?
Asiaa selvitelläkseen tutkijat tekivät viisi koetta, joihin osallistui yli 2 000 henkeä. Kokeissa koehenkilöille esimerkiksi kuvailtiin tilannetta, jossa he ovat menossa lauantai-iltana julkkiskokin ravintolaan ystävänsä kanssa. Koehenkilö oli kokeessa joko kutsun esittäjä tai sen saaja.
Tämän jälkeen koehenkilön tuli kuvitella, että hän tai hänen ystävänsä kieltäytyy kutsusta, koska haluaa vain rentoutua illan kotona muiden menojen jälkeen.
Jos henkilön itse piti kieltäytyä kutsusta, hän uskoi kokevansa negatiivisia seurauksia: moni uskoi ystävän suuttuvan, pettyvän tai lopettavan kutsujen antamisen tulevaisuudessa.
– Kokeessa havaitsimme johdonmukaisesti, että kutsutut yliarvioivat kieltäytymisen negatiivisia seurauksia, tutkimusta tehnyt Länsi-Virginian yliopistossa apulaisprofessorina työskentelevä Julian Givi kuvailee tiedotteessa.
Ihmiset yliarvioivat muiden reaktiota "eihin"
Toiseen kokeeseen osallistui 160 pariskuntaa, joiden toinen osapuoli poistui huoneesta. Jäljelle jäänyt kirjoitti kutsun esimerkiksi elokuvaan tai ravintolaan; tämän jälkeen hän poistui huoneesta, ja toinen osapuoli kutsuttiin takaisin kirjoittamaan kieltävä vastaus kutsuun. Kieltävä vastaus oli mallia "haluan mieluummin jäädä kotiin rentoutumaan".
Suhteen pituudesta riippumatta kutsusta kieltäytyvä osapuoli uskoi kumppaninsa olevan vihaisempi kuin tämä oikeasti oli tai tuntevan enemmän, ettei kieltäytyjä välitä hänestä, kuin tämä oikeasti tunsi. Tutkijoiden mukaan ihmiset yliarvioivat jopa pitkissä ja läheisissä suhteissaan jatkuvasti sitä, miten harmistuneita muut ovat kieltävästä vastauksesta.
"Älä pelkää kieltäytyä kutsuista"
Tutkimuksen perusteella vaikuttaisikin siltä, ettei menemättä jättäminen ole muille niin iso juttu kuin miltä se ihmisestä itsestään tuntuu. Givin mukaan kutsuista kannattaisi kieltäytyä, jos olo on valmiiksi loppuun palanut. Valtaisia seurauksia kieltäytymisellä ei luultavasti ole.
– Burnout on todellinen ilmiö, ja varsinkin juhlapyhinä, kun meitä kutsutaan usein aivan liian moniin paikkoihin. Älä pelkää kieltäytyä kutsuista, Givi kuvaili.
Asialla on kuitenkin myös toinen puoli.
– Kannattaa kuitenkin muistaa, että ihmissuhteet kehittyvät, kun toisen kanssa viettää aikaa. Älä siis kieltäydy kaikista kutsuista.
Katso myös: Kirsi Alm-Siira testasi joulukalenterissa joulun erikoisimman piparin – tähtiankkurilta erikoinen reaktio
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää