Leskivaimo haastoi kuolleen aviomiehensä rakastajattaren oikeuteen erikoisesta syystä.
Yllä olevalla videolla asiaa pettämisestä: miksi ihmiset pettävät, jos eivät seksin vuoksi?
Syyskuun 29. päivänä oregonilainen leski, Lana Dong, nosti kanteen edesmenneen miehensä rakastajattereksi väittämäänsä naista, Anh Tram Gia Phania, vastaan. Lesken mukaan mies murhattiin salarakkaan huolimattomuuden vuoksi, kertoo Yahoo Lifestyle.
Dongin mukaan Phan "ei yrittänyt salata tarpeeksi hyvin" sitä, että hän oli yhdessä Dongin Mitch-miehen kanssa kynsisalongissa, jossa tapahtui seksuaalisia asioita. Salatapaaminen päättyi tragediaan.
Ex-mies pamahti paikalle
Joulukuun 5. päivänä viime vuonna Phan ja Mitch olivat nimittäin Corvallis Nail Spa -nimisessä kynsisalongissa, joka on myös nimetty kanteessa vastaajaksi. Tuolloin Phanin ex-mies saapui paikalle ja sai salaparin kiinni itse teosta. Than Duy Kim -niminen mies hyökkäsi Mitchin kimppuun pesäpallomailalla ja puukotti tätä.
Viikkoa myöhemmin Mitch kuoli vammoihinsa ja Kim sai syytteen murhasta. Hän odottaa parhaillaan oikeudenkäyntiä.

