Heli Lyytikäisen kädet ja jalat amputoitiin – verenmyrkytys vei raajat kuolioon | MTV Uutiset
1:24Tältä näyttävät neliraaja-amputoidun Heli Lyytikäisen proteesit ja näin niillä pääsee liikkumaan.
Julkaistu 01.02.2020 07:06
Sanni Mattila
sanni.mattila@mtv.fi
Heli Lyytikäinen heräsi sairaalasängystä. Savonlinnalainen perheenäiti oli pidetty nukutettuna viiden päivän ajan. Suusta tungeksi ulos hengitysputkia, jotka estivät puheen.
Hoitajat ja lääkärit kyselivät tyhmiä. Mikä on nimesi? Entä lastesi nimet? Lyytikäistä ahdisti ja ärsytti. Putki suussa puhuminen oli vaikeaa.
Eikä hänen päässään mitään vikaa ollut.
Jalkojen tilanne sen sijaan oli toinen. Lyytikäinen katsoi mustuneita jalkateriään, niiden kerrostunutta ihoa ja repaleista reisilihasta. Veren myrkyttänyt bakteeri oli osoittanut tuhovoimansa.
Lyytikäinen ymmärsi, ettei noilla jaloilla enää käveltäisi. Lääkärit toivoivat, että edes kädet säästyisivät.
48-vuotias Lyytikäinen oli harrastanut lapsuudesta saakka ratsastusta ja teki töitä savonlinnalaisen autoliikkeen myyjänä. Kolmilapsisen perheen arki oli meneväistä.
Flunssaoireista se alkoi
"Ei minulla ollut aikomustakaan kuolla tähän" – Heli Lyytikäisen elämä mullistui kolme vuotta sitten, verenmyrkytys vei perheenäidin kaikki raajat kuolioon
Lyytikäinen ei pystyisi enää tekemään päivätyötä. Autokaupan entiset asiakkaat tulevat usein vitsailemaan Lyytikäiselle: "Moni sanoo, että koitahan nyt saada itsesi kuntoon. Tarvitsemme kohta uuden auton ja haluamme ostaa sen sinulta. Tällainen palaute tekee minut tosi iloiseksi".
Vuoden 2017 viimeinen arkipäivä oli perjantai. Lyytikäinen ei autoliikkeelle ajaessaan kuvitellut, että kyseessä olisi hänen viimeinen päivänsä myyjänä. Hän oli myynyt autoja 27 vuoden ajan ja piti työstään kovasti.
Nyt hän tunsi olonsa poikkeuksellisen väsyneeksi. Kehossa vilisi vilunväreitä. Vasen käsi ja kylki tuntuivat siltä kuin ne olisivat saaneet puukoniskuja.
Työpäivän jälkeen hän ajoi päivystykseen ja pääsi sairaanhoitajan vastaanotolle.
Lepo ja särkylääkkeet eivät auttaneet. Lauantaiaamuna Lyytikäinen jaksoi hädin tuskin kävellä omin voimin. Kalpeakasvoisen naisen verenpaineet olivat alhaalla, tulehdusarvot ylhäällä.
Yö osastolla oli painajaismainen. Laboratoriotulokset kertoivat, että Lyytikäisen kehossa jylläsi valtava määrä bakteereita. Veri ei enää kiertänyt käsissä ja jaloissa normaalilla tavalla.
Kun Lyytikäisen kehoon ilmaantui lähestyvästä kuolemasta kieliviä lautumia, hänet kiidätettiin teho-osastolle. Aamulla hänet siirrettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
– Se on kova kipu, kun raajat menevät kuolioon, Lyytikäinen sanoo.
– Ennen nukutusta miehelleni sanottiin, että nyt on minuutti aikaa käydä juttelemassa. Heräämisestäni ei ollut takeita.
Mies kertoi hankkivansa kaksi lippua iskelmäfestareille. Kesällä he menisivät sinne yhdessä.
Kymmeniä päiviä teholla
Sitten pimeni. Aamun aikana Lyytikäistä elvytettiin kolmen tunnin ajan. Seuraavan kerran hän heräsi viiden päivän päästä putket suussaan, keho verenmyrkytysbakteerin runtelemana.
Seuraavien viikkojen aikana, tammikuussa 2018, hänen jalkansa amputoitiin polven alapuolelta, kädet ranteen kohdalta.
– Monet amputoidut heräävät sairaalasängystä ja huomaavat raajojen puuttuvan. Minä sain sentään hetken totutella tilanteeseen. Ei tätä ikinä hyväksy, mutta sain ihan itsekin todeta, että nämä eivät enää kuntoon tule, Lyytikäinen pohtii.
Perheen kaksostytöt olivat 9-vuotiaat ja poika 11, kun heidän äitinsä oli sairaalavuoteen omana lähes yhdeksän kuukauden ajan. Teho-osastojakso kesti 46 päivää. Lyytikäisen mies oli paikalla niistä jokaisena, kahta päivää lukuun ottamatta.
Matka perheen kodista sairaalaan oli 170 kilometriä. Isä ja lapset nukkuivat öitä pienessä sairaalahuoneessa tai hotellissa.
Käskyt kulkivat aivoista raajoihin, mutta heikon kunnon vuoksi Lyytikäinen ei kyennyt liikkumaan lainkaan.
Keväällä hän sai jalkaproteesit, seuraavaksi vuorossa olivat kädet.
Tuli kesäkuu. Sairaalakappelissa raikui lääkärikuoron laulama suvivirsi, kun Lyytikäinen ja hänen miehensä solmivat avioliiton 14 vuoden yhteiselon sinetiksi.
Kilonpainoiset tekokädet
Kuvittele, että ranteen jatkeeksi laitettaisiin kipsattu rautaputki. Sen päässä olisi mekaaninen kämmen, jonka saat aukaistua niillä lihaksilla, mitä ranteen tyngässä vielä on.
Käsiproteesit ovat noin kilon painoiset suorat mötikät, joten kovin näppärästi niitä ei voi pujottaa vaikkapa jääkaapin kapeisiin väleihin. Tuntoaistin sijaan sormenpäissä on suriseva mekanismi.
Jalkaproteesien aikaansaamaa tunnetta Lyytikäinen vertaa puujaloilla kävelyyn. Jos proteesit ovat tyngissä liian pitkään, iho nirhautuu rikki ja menee vesikelloille. Proteesit eivät taivu nilkasta, joten ponnistaminen on vaikeaa.
– Koitahan hypätä käyttämättä nilkkoja tai pohkeita! Mutta kävelyssä minä olenkin jo aika hyvä, ei sen puoleen, Lyytikäinen kuvailee.
Hän pystyy muun muassa vastaamaan puhelimeen, syömään itsenäisesti, nousemaan ilman proteeseja lattialta sohvalle, käyttämään kaukosäädintä ja tietokonetta apuvälineen avulla.
Kotioven avaamiseen avaimella Lyytikäisellä menisi puoli tuntia, joten lukko aukeaa kaulassa roikkuvalla kaukosäätimellä.
Oma hevoskasvatti
Lyytikäinen omistaa suomenhevosruuna Pantsan. Ensimmäisen hevosensa hän hankki 27-vuotiaana. Hevosta voi kävelyttää sähköpyörätuolilla kulkien.
– Minulla on paljon harhaluuloja siitä, mitä muka pystyisin tekemään. Mieli lentää, mutta sitten en kykenekään.
Päivisin aikataulu täyttyy kuntoutuksista ja lääkärikäynneistä. Lyytikäisellä on kolme henkilökohtaista avustajaa. Alkuiltapäivästä hän odottaa koulusta saapuvia lapsia kotiin, mutta ei pysty laittamaan heille ruokaa.
Rakasta hevosharrastustaan perheenäiti on vaalinut parhaansa mukaan. Suomenhevosruuna Pantsa on Lyytikäisen oma kasvatti. Tallilla käyminen on omanlaistaan terapiaa.
Hän pystyy kävelyttämään hevosta sähköpyörätuolilla liikkuessaan, mutta selkään nousu on jäänyt vähemmelle. Siihen tarvittaisiin omanlaistaan erikoiskalustoa.
– Pantsalla on yksi aikuinen ratsastaja, joka käy säännöllisesti ja on huolehtinut hevosesta omalta osaltaan sairastumiseni alusta saakka. Ruuna tykkää työstä, joten apu on ollut arvokasta.
Mieli ei saa musertua
Sairaalassa maatessaan Lyytikäinen pohti, mistä elämään saa ujutettua ilon, kuinka pää kestää tulevat koettelemukset ja miten alakuloon vaipumisen voisi estää.
Voimaa hän ammensi kolmesta asiasta. Tärkein on perhe. Toiseksi, aivot eivät vaurioituneet. Kolmantena hän huomasi, miten tärkeää on kääntää katse omasta itsestä poispäin.
– Minulla on kova taistelutahto. Jos miettisin vain omaa tilannettani ja tuijottaisin vain itseäni, ei mistään tulisi mitään. Olen kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Se kiinnostaa minua mahdollisesti enemmän kuin ennen.
Lyytikäinen ei häiriinny, vaikka ystävät ja tuttavat marisisivat arkisista pikkuseikoista neljä raajaa menettäneelle ihmiselle. Hänen mielestään pienimuotoinen urputus on osa tavallista elämää, osa ihmisluonnetta.
Hevosharrastus on Lyytikäiselle omanlaistaan terapiaa.
Edelleenkään ei ole täysin selvää, mistä perusterve Lyytikäinen sai verenmyrkytyksen. Ihossa oli pari pientä rikkonaista, mutta tavanomaista kohtaa. Bakteeri on voinut päätyä verenkiertoon niiden kautta.
Miehen ostamat festariliput myytiin eteenpäin, koska amputaatioiden jälkeisen kesän 2018 Lyytikäinen toipui sairaalassa.
Häävalssin pariskunta pääsi kuitenkin tanssimaan viime kesänä Juha Tapion säestämänä Ylen Tuhkimotarinoita-ohjelmassa.
