Katri Kulmuni kantoi poliittisen vastuun mediavalmennuskohusta nopeasti, jopa niin nopeasti, että onnistui yllättämään keskustalaiset, kirjoittaa MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki.
Virheen myöntäminen ja 50 000 euron kaivaminen omasta taskusta eivät enää pelastaneet keskustan puheenjohtajaa Katri Kulmunia.
Kulmuni piti lyhyen tiedotustilaisuuden iltapäivällä eduskunnassa ja ilmoitti jättävänsä valtiovarainministerin tehtävät.
Suomalaista politiikkaa ei voi syyttää draaman puutteesta. Joulukuussa kaatui hallitus, kun keskusta Katri Kulmunin johdolla veti luottamuksensa pääministeri Antti Rinteeltä (sd.).
Nyt Kulmuni jättää paikkansa. Uudet tiedot Suomen Kuvalehdessä ja Iltalehdessä vahvistivat näkemystä, että viestintätoimisto Tekiriltä ja tunnetulta kriisiviestintäkonsultilta Harri Saukkomaalta tilatuissa valmennuksissa ministerin tehtäviin ja puheenjohtajan hommiin valmentaminen olivat menneet sekaisin.
Kaikki laskut menivät kuitenkin ministeriöiden piikkiin, ei keskustan puoluetoimistolle, mikä olisi ollut oikea osoite.
Puoluetoimisto olisi myös laskut maksanut, jos olisi niistä tiennyt.
Ministeri teki päätöksen erosta itse
Joka tapauksessa Kulmuni ei jäänyt pitkäksi aikaa lillumaan kohun keskelle. MTV Uutisten tietojen mukaan ministeri teki päätöksen itse. Esimerkiksi eduskuntaryhmä tuki puheenjohtajaansa. Päätös tuli yllätyksenä jopa omille.