Valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk.) saama mediavalmennus on aiheuttanut viime päivinä kosolti keskusteltua.
Närää julkisuudessa ei ole herättänyt se, että Kulmuni on saanut apua esiintymisjännitykseensä, vaan se, että ison laskun ovat maksaneet ministeriöt eli käytännössä veronmaksajat. Nyt Kulmuni on lupautunut itse maksamaan laskun takaisin ministeriöille.
– Meidän laskutusosoite on ollut ihan selkeä ja se, mitä näiden asioiden ympärillä on tapahtunut on asia, johon minulla ei ole kauheasti kommentoitavaa, sanoo Kulmunille mediavalmennusta antaneen Tekirin hallituksen puheenjohtaja ja viestintäkonsultti Harri Saukkomaa STT:lle.
Mediassa on myös ihmetelty, onko Kulmuni ollut valmennettavana ministerin vai puolueen puheenjohtajan roolissa.
– Koulutuksessa on ollut ministerin roolista kysymys, jos ministeriö on koulutuksen maksanut. Rooleja on varmaan toisinaan myös aika vaikea erottaa toisistaan, Saukkomaa kommentoi.
Saukkomaa kertoo, ettei ole vain itse antanut valmennusta, vaan yrityksellä on muitakin kokeneita työntekijöitä.
– Tekirissä on erittäin kokenut valmennustiimi. Yksi valmentajistamme on valmentanut ehkä tuhat ihmistä. Kokemus on tärkeää. Valmentaminen on hyvin henkilökohtaista työtä, siinä mennään ihmisen epävarmuusalueelle.