Neljännen polven sosialidemokraatti, EU-komissaari Jutta Urpilainen kertoi tänään olevansa valmis presidenttiehdokkaaksi. Urpilaisen 2. joulukuuta alkava kampanja tarvitsee nopeata apua gallup-tuloksista, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan ja talouden toimittaja Ossi Rajala.
Aivan aluksi haluan sanoa, että Jutta Urpilainen on todennäköisesti paras presidenttiehdokas, joka Sdp:n oli mahdollista näihin vaaleihin saada.
Viivelähtö vaalikampanjaan on Urpilaiselle rasite, mutta se ei vielä ratkaise lopputulosta. EU:n komission työjärjestelyiden takia Urpilaisen ei ilmeisesti ollut mahdollista aloittaa kampanjaansa aikaisemmin.
Joulu- ja tammikuussa on mahdollista nousta takamatkalta mukaan voittokamppailuun, mutta vaikeata se tulee olemaan.
26:53
Urpilainen tarvitsee tulevissa joulukuun gallupeissa selkeästi neljää prosenttia suurempia lukemia, jotta hän vaikuttaa äänestäjäkunnalle pärjäävältä ehdokkaalta. Jonkinlainen politiikan mannerlaattoja mullistava muutos on gallup-lukuihin tultava, jos Urpilainen mielii menestyä.
Monet äänestäjät haluavat äänestää ehdokasta, joka pärjää. Näin tehdään siitäkin huolimatta, että tarjolla olisi myös ehdokas, joka vastaisi paremmin omia arvoja.
Jos Urpilaisen kannatusluvut pysyvät heikkoina, monet vasemmiston kannattajat pysyvät tai lähtevät Pekka Haaviston vankkureiden taakse.
Voittajan vankkurit -ilmiön rinnalle on vielä tullut taktinen äänestäminen, jolla pyritään varmistamaan itselle vähiten epämieluisa lopputulos.
Demokratian kannalta taktinen äänestäminen ei ole kaikkein tervein ilmiö, mutta sen merkitys voi pysyä suurena.
Väriä tulossa
Sunnuntaina niin Urpilainen kuin Sdp:n puoluejohto lupasi, että nyt presidenttikisaan tulee väriä. Punaista väriä.
Väitettä oli helppo uskoa, kun kuunteli Urpilaisen puhetta: heikompia on autettava, ketään ei jätetä ja äveriäille vuorineuvoksille sanotaan, että vähempikin riittää.
Vaalivideossa korostui kehitysyhteistyön merkitys ja puheessaan Urpilainen painotti kehittyvää, globaalia etelää, jonka sielusta länsimaat taistelevat Kiinan ja Venäjän kanssa.
Tärkeitä asioita, mutta ne eivät ole nyt päällimmäisenä suomalaisten mielissä. Moni äänestäjä etsii nyt ennemmin armottomassa suurvaltapelissä pärjäävää poliitikkoa kuin kehitysmaiden ylintä ystävää. Ajat ovat kovat.
Kovina aikoina tosin myös empatiaa ja välittämistä huokuvat viestit voivat upota hyvin yleisöön.
Urpilaisen painotukset ovat hieman erilaisia kuin Alexander Stubbilla ja Pekka Haavistolla varsinkin, kun Urpilainen otti vähintään epäsuorasti kantaa myös kotimaan työmarkkinariitoihin.
Urpilainen korosti, että sopimusyhteiskunta menestyy, kun palkansaajista pidetään huoli ja asioista sovitaan.
Hakaniemen ay-linnakkeissa nyökytellään hyväksyvästi tälle viestille.
Lähteekö haastamaan?
Seuraavat presidenttitentit paljastavat, lähteekö Urpilainen kunnolla haastamaan muita ehdokkaita esimerkiksi työmarkkinakysymyksillä tai sillä, ettei maailman köyhiä pidä unohtaa, vaikka kotimaan talous on kuralla.
Kisassa jo mukana oleva Vasemmistoliiton Li Andersson on Urpilaisen kanssa samoilla linjoilla, joten punaista väriä on toki kisassa jo nyt.
Silläkin on väliä, että miesvaltaiseen ehdokasjoukkoon tulee nyt yksi naisehdokas lisää. Sukupuoleen kisa ei kuitenkaan nyt ratkea.
Ja pelkkä värin tunnustaminen ei yksin riitä. Urpilaisen on vakuutettava suurin joukoin suomalaisia nopeasti, jotta hän voi menestyä jo presidentinvaalissa.
Mahdollisen tappion myötä seuraavana vuorossa voivat olla ensi kesän eurovaalit, joissa Urpilainen tulee todennäköisesti valituksi jo presidentinvaali-kampanjan voimin.