Mainos

Eduskunta on valittu, mitä tapahtuu seuraavaksi? Hallitustunnustelija esittää kynnyskysymykset – sitten alkaa hallitusohjelman sorvaaminen

8:46
Huomenta Suomessa ennakoitiin, miten hallituspeli lähtee nyt käyntiin.

Kun eduskuntavaalit on käyty, alkaa Suomen seuraavan hallituksen kokoaminen. MTV Uutiset kokosi yhteen, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Hallitusneuvotteluita on arvioitu poikkeuksellisen vaikeiksi tänä keväänä, kun suurimmat puolueet tekivät niin tasaväkisen vaalituloksen. Omat muuttujansa neuvotteluihin tuovat heti toukokuussa tulevat eurovaalit sekä Suomen lähestyvä EU-puheenjohtajakausi, jota ennen hallitus haluttaisiin saada kokoon.

Näin hallitusneuvottelut lähtevät etenemään, kun vaalitulos vahvistetaan keskiviikkona.

1. Vaalien voittaja kutsuu muut koolle

Hallitusneuvottelut lähtevät virallisesti liikkeelle eduskunnan järjestäytymisen ja valtiopäivien avajaisten jälkeen.

Tänä vuonna uuden eduskunnan ensimmäinen täysistunto on ensi viikon keskiviikko, 24. huhtikuuta. Valtiopäivien avajaisia vietetään heti torstaina.

Hallituksen muodostamisen panee liikkeelle vaaleissa eniten kansanedustajia saaneen eduskuntaryhmän eli tällä kertaa SDP:n edustaja, joka kutsuu muiden eduskuntaryhmien edustajat neuvotteluun.

Tapaamisessa eduskuntaryhmät sopivat hallitusneuvottelujen tunnusteluvaiheen vetäjästä. Yleensä tunnusteluja lähtee myös vetämään vaaleissa eniten paikkoja saanut puolue.

2. Hallitustunnustelija tekee kysymyskierroksen

Hallitustunnusteluiden vetäjä laatii listan keskeisiksi katsomistaan kysymyksistä. Lista lähetetään muille ryhmille, joiden on kerrottava oma kantansa sovittuun määräaikaan mennessä.

Samaan aikaan hallitustunnustelija käy keskusteluja eduskuntaryhmien kanssa.

Kysymysten ja keskustelujen perusteella tunnustelija päättää, minkä eduskuntaryhmien kanssa se lähtee neuvottelemaan hallituksista.

3. Hallitusohjelman sorvaaminen alkaa

Kun tunnustelija on valinnut eduskuntaryhmät, alkavat varsinaiset hallitusneuvottelut.

Hallitusneuvotteluissa neuvotellaan hallitusohjelmasta, sovitaan ministerin määrästä ja jaetaan ministerisalkut.

Jos yhteistä säveltä ei löydy, voidaan hallitusneuvotteluja yrittää käydä uusien eduskuntaryhmien kanssa tai jopa uuden hallitustunnustelijan johdolla niin kauan, kunnes hallitusohjelma on sovittu.

4. Pääministerin saatava eduskunnan siunaus

Kun hallitusohjelma on saatu kokoon ja ministerisalkut jaettu, täytyy pääministeriehdokkaan saada vielä eduskunnan hyväksyntä.

Pääministeriehdokkaan antaa eduskunnalla tiedoksi tasavallan presidentti eduskunnan puhemiehen kuulemisen jälkeen.

Tämän jälkeen eduskunta äänestää pääministerin suosiosta. Ehdokas valitaan pääministeriksi, jos avoimessa äänestyksessä yli puolet kansanedustajista kannattaa hänen valitsemistaan.

Hallitusneuvottelijat pyrkivät yleensä muodostamaan enemmistöhallituksen, jolloin pääministerillä pitäisi luonnollisesti enemmistön tuki.

5. Presidentti nimittään pääministerin ja ministerin

Presidentti nimittää pääministerin ja muut hallituksen ministerit tasavallan presidentin esittelyssä.

Uusi hallitus kokoontuu heti nimityksen jälkeen järjestäytymisistuntoon, jonka aluksi ministerit vannovat virkavalan tai antavat virkavakuutuksen sekä tuomarinvakuutuksen, mikäli he eivät ole sitä jo aiemmin tehneet.

Hallituksen ensimmäisessä valtioneuvoston yleisistunnossa päätetään myös tarkemmin muun muassa ministerin työnjaosta ja pääministerin sijaisesta.

6. Hallituksen luottamus mittautetaan

Hallituksen ohjelma annetaan tiedonantona eduskunnalle.

Tämän jälkeen eduskunta äänestää tietoantokeskustelun päätteeksi hallituksen luottamuksesta.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja