Dominik Hasek kutsui Aleksandr Ovetshkinia kananpaskaksi – nyt vihdoin venäläinen vastasi

Tshekin jääkiekkolegenda Dominik Hasek on jatkuvasti kritisoinut venäläistähti Aleksandr Ovetshkinia ja NHL:ää sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan viime vuoden helmikuussa. Nyt Ovetshkin on ensimmäisen kerran kommentoinut Hasekin puheenvuoroja.

Venäjä aloitti viime vuoden helmikuussa hyökkäyssodan, minkä jälkeen suuri osa urheilumaailmasta on sulkenut venäläiset pelaajat ja joukkueet ulos kansainvälisistä kilpailuista. Jääkiekon puolella kansainvälinen lajiliitto on kieltänyt Venäjän ja Valko-Venäjän osallistuminen MM-kisoihin. Pohjois-Amerikan NHL on ollut kuitenkin poikkeus, sillä venäläiset ovat saaneet jatkaa sarjassa. NHL:n toiveena on myös, että venäläiset saavat osallistua World Cupiin.

NHL:n päätös on kerännyt runsaasti kritiikkiä ja muun muassa NHL-legenda Hasek on kyseenalaistanut taalaliigan toiminnan. Tshekki on vaatinut, että NHL:n tulisi purkaa kaikki sopimukset venäläisten pelaajien kanssa.

– Urheilijat eivät vain edusta itseään ja seuraansa, mutta myös maataan ja sen arvoja sekä toimintaa. Se on fakta. Jos NHL ei tee näin (pura sopimuksia), niin he ovat osaltaan vastuussa Ukrainassa kuolleista, Hasek sanoi aiemmin.

Hasek on myös pettynyt Ovetshkinin toimintaan. Venäläiskiekkoilija on läheisissä väleissä Vladimir Putinin kanssa, eikä hän ole ottanut kantaa Putinia ja hyökkäyssotaa vastaan.

– Se ei ole vain selitys, hän on kananpaska ja valehtelija. Jokainen aikuinen ihminen EUroopassa tietää, että Venäjä käy sotaa vapaata maata ja sen väestöä vastaan, Hasek kirjoitti X:ssä (tunnettiin ennen nimellä Twitter).

Ovetshkin on nyt ensimmäistä kertaa vastannut Hasekin kritiikkiin.

– Minua ei hirveästi kiinnosta, mitä hän on sanonut. NHL-seurat valitsevat pelaajansa taitojen ja kykyjen, ei kansallisuuden takia, Ovetshkin sanoi venäläissivusto iz.ru:lle.

37-vuotias Ovetshkin on pelannut NHL:ssä jo 19 kautta. Runkosarjapelejä on kertynyt 1347 tehoin 822+663=1485. Häneltä kysyttiin myös, mitä hän ajattelee siitä, kun NHL ei ole ottanut käyttöön lisätoimenpiteitä venäläispelaajia kohtaan sekä Ivan Provorovista, joka kieltäytyi käyttämästä sateenkaaripaitaa NHL:ssa Pride-viikolla.

– Mitä voin sanoa? Hyvin tehty. Niin sen pitääkin olla, Ovetshkin totesi.

Washington Capitalsin kapteeni Ovetshkin aloittaa 20. kautensa NHL:ssa 13. lokakuuta. Washington kohtaa avausottelussaan Pittsburgh Penguinsin.

Lue myös:

    Uusimmat