Demokraatti: Kansanedustajien siirtyminen muihin tehtäviin vaikeutuu
Kansanedustajien siirtyminen muihin tehtäviin vaikeutuu, kertoo Demokraatti.
Demokraatin mukaan eduskunnan puhemiesneuvosto hyväksyi tiistaina kokouksessaan muistion, jolla se täsmensi perusteita, joilla kansanedustajille voidaan jatkossa myöntää vapautus tehtävästään. Puhemies Jussi Halla-ahon mukaan eduskunnan puhemiehistön laatima muistio parantaa äänestäjien kuluttajansuojaa.
Eduskunnan pääsihteerin Antti Pelttarin mukaan peruslähtökohtana kaikille vapautuksille on tehtävän yhteiskunnallinen merkittävyys.
Lue myös: Näin Sanna Marinin ero kansanedustajan tehtävästä tapahtui – ainakin kahden pyyntö on tyrmätty
– Lähtökohtaisesti tehtävän tulisi yhteiskunnalliselta merkitykseltään rinnastua kansanedustajuuteen. Muistiossa todetaan myös, että kansainvälisten tehtävien tapauksessa sen tehtävän tulisi palvella Suomen kansallista etua, Pelttari sanoi Demokraatille.
Kansanedustajien eroperusteista keskusteltiin vilkkaasti viime syksynä, kun kansanedustaja Sanna Marin pyysi eroa tehtävästään vain vajaat puoli vuotta eduskuntavaalien jälkeen.
Halla-ahon mukaan tarve muistion tekemiseen on syntynyt keskustelua herättäneiden kansanedustajien eroamistapauksien myötä.
– Mielestäni erityisen tärkeää siinä on, että suhtaudutaan pidättyväisesti vapautuspyyntöihin, jos ne tehdään hyvin lähellä edellisiä vaaleja, jotta ei ruokittaisi kulttuuria, jossa puolueet asettavat ehdokkaaksi näkyviä hahmoja, joiden ei ole tarkoituskaan jäädä hoitamaan tehtäväänsä, Halla-aho sanoi Demokraatille.
Halla-ahon mukaan muistiossa suhtaudutaan myös pidättyväisesti eroamistapauksiin, joissa on kyse pikemminkin edustajan omien ammatillisten tai muiden intressien edistämisestä kuin yhteiskunnallisesta edusta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää