Merkittävien poliitikkojen läheisistä uutisoiminen koetaan Suomessa pitkälti epäsopivana, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) teettämästä kyselystä.
Lähes yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta pitää epäsopivana sitä, että mediat julkaisevat tietoja merkittävien poliitikkojen lapsista ja näiden tekemisistä. Poliitikon sukulaisten taustoista uutisointia karsastaa kolme neljästä.
Myös poliitikon yksityisviestien julkista käsittelyä paheksuu noin kolme neljästä vastaajasta. Vain viidesosan mielestä se on hyväksyttävää.
Sen sijaan miltei kaksi kolmesta hyväksyy juttujen tekemisen poliitikon vanhoista sosiaalisen median kirjoituksista taikka nuoruuden pidätyksistä tai rikostuomioista. Kolme neljäsosaa taas pitää epäasiallisena sitä, jos uutisoidaan muiden ihmisten kertomuksia poliitikon nuoruudenhairahduksista.
Poliitikon juhlimisesta uutisoinnin hyväksyy 40 prosenttia, mutta 56 prosenttia pitää sitäkin epäsopivana.
Kyselyn toteutti Kantar Public syyskuussa, ja siihen vastasi noin tuhat ihmistä. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Omien kohut vaikuttavat
Viime vuosien politiikan kohut näyttävät heijastuvan siihen, millaisia mielipiteitä eri puolueiden kannattajat kyselyssä ilmaisivat.
