Dalmatialaiskoiran synnyttämien pentujen määrä löi omistajan ällikällä.
3-vuotias dalmatialaiskoira Nellie synnytti yhteensä 18 pentua 14 tunnin synnytyksen aikana 14. huhtikuuta, kertoo muun muassa Independent-sivusto. Maailmaan saapui 10 poikakoiraa ja kahdeksan tyttökoiraa.
Independent-sivuston mukaan dalmatialaiset synnyttävät keskimäärin kuudesta yhdeksään pentua.
LUE MYÖS: Japanilaismies pelasti "koiranpennun" ja kyseli omistajien perään somessa – kommentoijat huomauttivat, ettei kyseessä ollut koira
Kaikki jäivät henkiin
Omistaja Louise Clement kertoo Metro-sivustolle, että synnytys hoitui luonnollisesti. Louise oli ajatellut, että viidestoista pentu olisi viimeinen, sillä Nellie vaikutti siltä kuin se olisi mennyt nukkumaan, mutta toisin kävi. Pentuja putkahti maailmaan vielä kolme.
– Olin ensin huolissani, mutta ilahduin, kun kaikki 18 olivat hengissä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Nellie on oikein hyvä äiti. Olen niin ylpeä siitä.
Louise aikoo pitää yhden pennuista
Eläintenkasvattajana työskentelevällä 46-vuotiaalla Louisella on tällä hetkellä hoidettavanaan 27 dalmatialaista, joiden joukkoon kuuluu Nellien äiti Penny ja isoäiti Pebbles. Nainen koirineen asuu Lancashiressa Isossa-Britanniassa. Dalmatialaisia hänellä on ollut yli 30 vuotta.

