Brittitutkimus vahvistaa sen, minkä koiranomistajat jo ennestään tiesivät: koirat käyvät läpi murrosiän aivan kuin ihmisetkin.
Newcastlen ja Nottinghamin yliopistojen tutkimus osoittaa, että ihmisteinien tavoin nuoret koirat elävät myrskyisää aikaa, puberteettia. Tutkimus on ensimmäinen, joka tieteellisesti todistaa koirien käytöksen muuttuvan nuoruudessa, tiedotteessa kerrotaan.
Kuten ihmisillä, myös koirilla murrosikä aiheuttaa herkästi ongelmia auktoriteettien kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että omistajan suhde lemmikkiinsä on koetuksella. Pahimmillaan koiran puberteetti johtaa sen hylkäämiseen.
Koirien teinikapina yltyi 8 kuukauden iässä
Tutkimus perustuu 69 koiran otantaan. Roduiltaan koirat olivat kultaisianoutajia, labradoreja tai näiden risteytyksiä. Tutkimuksen aikana koirat olivat 5–8 kuukauden ikäisiä. Jatkotutkimuksessa tarkasteltiin suurempaa 285 koiran ryhmää, jossa oli edellä mainittujen rotujen lisäksi saksanpaimenkoiria.
Tutkijat huomasivat, että kahdeksan kuukauden iässä nuoret koirat alkoivat suhtautua piittaamattomasti omistajiensa – mutta eivät ventovieraiden – käskyihin, mikä vaikeutti kouluttamista. Tällainen käyttäytyminen oli vahvemmin esillä koirilla, joiden kiintymyssuhde omistajaansa oli turvaton. Turvaton kiintymyssuhde aiheuttaa monesti huomionhakuisuutta ja ahdistuneisuutta.
Tutkimus osoitti lisäksi, että turvattoman kiintymyssuhteen omistajaansa luoneet narttukoirat saavuttivat puberteetin muita aiemmin. Ilmiö on tuttu myös ihmisten keskuudesta.
