Mainos

Clinton jatkaa Yhdysvaltain johdossa

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton voitti tiistaiset presidentinvaalit jo varhaisessa vaiheessa. Clinton oli voittanut neljältä Suomen aikaa keskiviikkona 25 osavaltiossa 50:stä ja saanut taakseen 284 valitsijamiestä.

Voittoon tarvittiin 270 valitsijamiestä kaikkiaan 538 valitsijamiehestä. Dole oli tuossa vaiheessa saanut 97 valitsijamiestä. Clintonin ääniosuus oli tuolloin 48 prosenttia, Dolen 44 ja miljönääri Ross Perot`n kahdeksan prosenttia.

Clintonin haastaja Bob Dole on myöntänyt hävinneensä presidentinvaaleissa. Dolen edustaja sanoi tuloksen selvittyä, että Dole johti puoluettaan vaalikampanjassa luotettavasti ja konservatiivisten periaatteitten mukaisesti.

Republikaanit näyttävät sen sijaan säilyttävän enemmistönsä Yhdysvaltain senaatissa, kertovat tiedotusvälineet.
(STT-Reuter-NTB)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.