Carolinan venäläistaiturin taidot löivät ällikällä, Sebastian Aho ei aio yrittää joukkuetoverinsa hämmästyttäviä temppuja – "Ei ole minua varten"

Carolina Hurricanesin venäläistähti Andrei Svetshnikov on hurmannut NHL:n iskemällä kaksi näyttävää ilmaveiviosumaa tällä kaudella. Sebastian Aho ei aio edes yrittää vastaavanlaisia kikkoja.

20-vuotiaasta Svetshnikovista tuli tällä kaudella ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään ilmaveiviosuman NHL:ssä. Nuori venäläistaituri ei jäänyt paistattelemaan saavutustaan, vaan teki hurjan tempun toistamiseen kaksi kuukautta myöhemmin.

Carolinan suomalaistähti on pelannut tällä kaudella Svetshnikovin ketjukaverina. Taitava venäläinen on täydentänyt Teuvo Teräväisen ja Ahon muodostaman tutkaparin tehokkaaksi trioksi. Svetshnikovin näyttävät ilmaveivit ovat tehneet vaikutuksen Ahoon. Onnistuisiko suomalaistähti myös samassa tempussa?

– En ole koskaan yrittänyt sitä. Treeneissä se on aika helppo tehdä. Luulen, että aika moni jätkistä osaa sen. Mutta pelissä viiden pelaajan lisäksi myös maalivahti yrittää estää sinua tekemästä sitä. Se on vaikuttavaa, jos siinä onnistuu, Aho toteaa IIHF:n haastattelussa.

Vaikka Ahonkin kiekolliset taidot ovat aivan huippuluokkaa, ei suomalainen aio ottaa Svetshnikovin ilmaveivejä omaan kikkapankkiinsa.

– Luulen, ettei se ole minua varten. Olen enemmän yksinkertaisempi kaveri. Yritän etsiä syöttöjä ja ajaa maalille, Aho sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat