Cannonball-jengistä eronnut oikeussalissa: "Jengin toiminta pilipalia ja höpöhöpöä"

Cannonball-jengistä eronnut mies ei säästellyt sanoja, kun häntä kuultiin oikeudessa. Puhe oli kovaa. Hän nimitteli jengiläisiä kusipäiksi, paskasakiksi, roskasakiksi ja varkaiksi.

Cannonball-jengiläiset katselivat toisiinsa. Osa istui kädet puuskassa. Ilmeet vaihtelivat totisesta huvittuneeseen.

Miehet otettiin kiinni nelisen kuukautta sitten. Tunteet eivät tuntuneet sellissä rauhoittuneen.

Jengin toimintaa hän kuvasi pilipalijutuiksi ja tapahtumia höpöhöksi.

35-vuotias joutui toisen jengistä eronneen miehen kanssa toukokuussa murhayrityksen kohteeksi kotinsa edustalla Helsingin Herttoniemessä. Eronneet vastasivat tulitukseen. Viittä jengiläistä syytetään oikeudenkäynnissä murhayrityksistä ja eronneita tapon yrityksistä.

Ohiveto syynä

– Koko paska alkoi kun jengi veti multa rahaa ohi rakennusalan konsultoinnista, 35-vuotias kertoi.

Ennen toukokuista murhayritystä sattui muutakin.

– Olin huhtikuussa Thaimaassa lomalla, kun joku soitti Malmin poliisille nimettömän ilmiannon. Mulla on syytä epäillä kuka se oli, 35-vuotias sanoi.

Hän uskoo, että jengiläiset vasikoivat hänet.

Poliisi löysikin rynnäkkökiväärin kaltaisen aseen 35-vuotiaan asunnosta.

– Se oli itsepuolustukseen, ei hyökkäykseen. Jos joku tulee asuntooni, niin se ei sieltä lähde.

Miehellä oli muitakin aseita. Lomalle lähtiessään hän oli kätkenyt Glock-pistoolin lentokentän lähelle, jonka hän kävi palattuaan hakemassa. Mies haukkui jengiläisiä myös Facebookin kautta.

Kymmenisen päivää ennen ammuskelua, 35-vuotias meni palauttamaan jengille teepaitoja. Mies kertoi, että jengiläiset halusivat hänen palauttavan paidat juuri sinä päivänä, koska tuo oli hänen hääpäivänsä. Hänen mukaansa jengin tarkoitus oli viedä hänet sisään klubitiloihin ja hakata. Hän nauhoitti salaa tilanteen, jossa käytettiin kovaa kieltä.

35-vuotias kertoi, että viisi vastaan yksi -tilanne eskaloitui ja hän otti linkkuveitsen esiin.

– Kerran tuikkasin keskelle vatsaa.

Juhlia pakoon

Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Cannonball täytti 20 vuotta. Mies ja toinen eronnut matkustivat pois Helsingistä. 35-vuotiaan perhe oli mukana.

– Tyhmyys tiivistyy ja siellä juhlissa oli maaseudulta urpoja, joita on helppo yllyttää. Ei kannattanut jäädä Helsinkiin.

Ammuskelu tapahtui, kun miehet palasivat mökiltä myöhään illalla 23.toukokuuta.

– Mökillä emme käyttäneet liivejä, mutta muutama kilometri ennen Helsinkiä luotiliivit puettiin ylle.

Aseet olivat mukana.

– Mulla oli sellainen olo, että joku tulee joku päivä aseella muiluttamaan mua.

Ammuskeluyön tapahtumista hän kertoi tilanteen tulleen kuitenkin Siilitiellä yllätyksenä. Auto oli ajettu rapun eteen ja perhe viety asuntoon. Miehet palasivat autolle ja tarkoituksena oli, että 35-vuotias kuskaa kaverin kotiin.

Hieman huumorilla hän oli sanonut kaverilleen ulostullessa, että pitää kokeilla onko vaimon Fiatissa pommi. Juuri kun he tulivat rapusta ulos, hän napsautti kauempana parkissa olleen vaimon auton lukituksen kaukosäädintä. Fiatin vilkut välähtivät ja sitten alkoi tapahtua.

– Olin Mersun kuskin oven kohdalla, kun alkoi paukkua.

Syyttäjän mukaan paikalla oli neljä Cannonball-jengiläistä. Syyttäjän mukaan tarkoitus oli tappaa, mutta ampumisen myöntäneen yhden jengiläisen mukaan ei.

– Päämieheni on niin hyvä ampuja, että osuu 30 metrin päästä paperiarkkiin koska tahansa, jengiläisen avustaja sanoi. Muut jengiläiset ovat kiistäneet ampuneensa yhtään laukausta.

– Ensin tuli useampi laukaus ja sitten oli pieni väli. En muista montako niitä oli. Viidestä kymmeneen.

Poliisi löysi paikalta viisi hylsyä.

– Pakenin niin lujaa kuin kykenin. Tilanne oli todellinen. Pääsin nurkan taakse ja tähystin ase kädessä.

Laukaukset loppuivat ja miehet palasivat mersulle.

"Halusin tietää kuka ampui"

He lähtivät ampujien perään. Jengiläisillä oli kaksi pakoautoa. He valitsivat toisen.

– Halusin tietää kuka tulee ampumaan mua kotipihaan. Ehkä jopa ottaa kiinni.

Syyttäjä ihmetteli miksi 35-vuotias ei soittanut poliisille. - Ei siinä voi soittaa kun on ammuttu kohti ja ajaa Itäväylää kahtasataa.

Kipparlahden liittymän kohdalla ammuttiin. Miehen mukaan he eivät ampuneet, vaan jengiläiset tulittivat. Tie vei Viipurinkadulle jengitilojen luokse.

– Ovien edessä oli Nissan ja purin kiukkua ampumalla sitä. Ammuin myös oveen, mutta tunsin tilat ja tiesin ettei siellä ollut ketään. Tarkoitus oli vähän tuhota paikkoja.

– Jos olisin halunnut murhata jonkun, olisin ampunut takahuoneen ikkunasta.

Miehet menivät läheiseen puistoon pariksi tunniksi piiloon ja antautuivat sitten poliisille.

– Ajateltiin, että siinä ajassa on poliisinkin liipasinsormi jäähtynyt. Kiinniottomme sujuikin rauhallisesti.

Oikeudenkäynti maanantaina:

Oikeudenkäynti tiistaina:

Lue myös:

    Uusimmat