Mainos

Bush virallisesti republikaanien ehdokkaaksi

Mielenosoitukset New Yorkin puoluekokouksen ympärillä jatkuvat yhä.

Republikaanit ovat nimittäneet George Bushin virallisesti presidenttiehdokkaakseen. New Yorkissa kokoustaan pitävä puolue päätti asiasta yksimielisesti. Bush pyrkii toiselle kaudelle vastaehdokkaanaan demokraattien John Kerry.

Republikaanien puoluekokous on saanut Bushin politiikkaa vastustavat amerikkalaiset liikkeelle jo useana päivänä. Mielenosoitukset jatkuivat myös eilen, jolloin muun muassa pari tuhatta ihmistä kerääntyi tuhoutuneiden WTC-tornien paikalle protestiksi Irakin sotaa vastaan.

Torstaista saakka jatkuneiden mielenilmausten aikana poliisi on pidättänyt yli 1400 ihmistä.

Laura Bush vetosi äiteihin

Yhdysvaltain presidentin puoliso Laura Bush piti puoluekokouksessa eilen illalla tunteikkaan ja perinpohjaisen puheen, jonka uskotaan vedonneen etenkin amerikkalaisäiteihin. Hän perusteli terrorismin vastaisia toimia ja hyökkäystä Irakiin tulevista sukupolvista vastuullisen äidin näkökulmasta. Hän kertoi muun muassa omasta isästään, joka sotilaana oli vapauttamassa toisessa maailmansodassa keskitysleirivankeja, ja jonka uskoisi nyt tukevan George Bushin politiikkaa, jos vielä eläisi.

-Tulevaisuutemme on valoisampi sen ansiosta, mitä tänään teemme, Laura Bush vakuutteli.

Hän kertoi omasta näkökulmastaan Irakin sotaan johtaneista tapahtumista.

-Kuuntelin, kun George iltaisin puhui puhelimessa ulkomaisten johtajien kanssa olohuoneessamme ja Ctawfordin maatilalla. Olin paikalla Camp Davidissa, kun hän keskusteli Tony Blairin kanssa Saddam Husseinin uhasta. Olin paikalla, kun hän teki lopullisen päätöksen.

-Mieheni ei halunnut sotaa, mutta Amerikan ja maailman turvallisuus riippui siitä, Laura Bush sanoi.

Laura Bushin esittelivät perheen 22-vuotiaat kaksostyttäret Jenna ja Barbara Bushja satelliitin kautta suorana lähetyksenä Pennsylvaniasta puhunut presidentti. Presidenttiparin tyttäret puhuivat nyt ensimmäistä kertaa miljoonayleisölle. Keväällä yliopistosta valmistuneina he vitsailivat omasta työnhaustaan, joka johti isän vaalikampanjaan.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.