Mainos

Bush sitoutui Afrikan velkajärjestelyihin

Yhdysvaltain presidentti lupasi maansa tukevan Maailmanpankkia kehitysmaiden velkavarantojen täydentämisessä-

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on tehnyt merkittävän myönnytyksen Afrikan köyhien kehitysmaiden velkajärjestelyissä. Bush lupasi Valkoisessa talossa vierailleelle Britannian pääministeri Tony Blairille, että Yhdysvallat tukee veloista vastaavan Maailmanpankin varantojen täydentämistä.

Aiemmin Bush on ollut sitä mieltä, että rikkaiden maiden pitää antaa velkoja anteeksi keskinäisellä sopimuksella ilman Maailmanpankkia. Tämä taas olisi muiden maiden mielestä heikentänyt liikaa instituution kansainvälistä asemaa.

Bush ja Blair kertoivat tukevansa Saharan eteläpuolisen Afrikan kehitysmaiden asiaa rikkaiden teollisuusmaiden G8 -kokouksessa, joka pidetään ensi kuussa Skotlannissa.

- Maamme kehittävät G8:lle ehdotusta, joka leikkaisi velkoja sataprosenttisesti ja samalla takaisi Maailmanpankin ja Afrikan kehityspankin aseman rahoittajina, Bush sanoi tiedotustilaisuudessa.

Bush vahvisti nyt olevansa periaatteellisella tasolla sitoutunut velkojen täydelliseen anteeksiantoon, mitä useat Afrikka-asiantuntijat pitävät jo tärkeänä edistyksenä.

Ehtona korruption kitkeminen

Bush jätti kuitenkin vastaamatta kysymykseen, mitkä Afrikan maat hänen mielestään tulisi päästää veloistaan ja miten tämä käytännössä järjestettäisiin. Blair olisi valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä, mutta Bush puhuu vain "uudistushaluisista" maista.

- Meillä on nyt loistava mahdollisuus, jos Afrikan maat tekevät itse oikeita ratkaisuja. Eihän kukaan halua antaa rahaa korruptoituneelle maalle, jossa johtajat pistäisivät sen omiin taskuihinsa, Bush sanoi.

Bushia on syytetty nuukailusta kehitysavussa. Tiedotustilaisuudessa hän muistutti, että Yhdysvaltain kongressi on jo kolminkertaistanut amerikkalaisten Afrikkaan antaman kehitysavun. Avun määrä oli viime vuonna noin 2,6 miljardia euroa. Lisäksi Bush on luvannut 2,4 miljardia euroa vuodessa aidsin vastaiseen taisteluun.

Nyt Bush lupasi ylimääräistä apua 550 miljoonaa euroa, jolla Valkoisen talon laskujen mukaan ruokitaan 14 miljoonaa ihmistä.

Afrikan hallitusohjelmaansa ottanut Blair haluaisi vielä paljon enemmän. Hän ehdottaa, että rikkaat maat tuplaisivat yhteenlasketun kehitysapunsa 25 miljardiin dollariin vuodessa. Vuodesta 2015 lähtien avun tulisi olla 50 miljardia dollaria vuodessa.

- Olen tyytyväinen edistyksestä. Toivon, että voimme sopia jo ensi viikonvaihteessa finanssiministereiden kanssa veloista ja instituutioiden lisärahoituksesta. Jos tähän vielä lisätään suurempi apu, voimme todella auttaa Afrikan maita, Blair totesi.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.